Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Käräjäoikeus vangitsi kolme Lempäälän surmaan liittyen

Julkaistu:

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi tänään 25-vuotiaan Lempääläläisen miehen todennäköisin syin murhasta epäiltynä.
25-vuotiaan miehen epäillään surmanneen 64 -vuotiaan miehen Lempäälässä 9. kesäkuuta. Pirkanmaan käräjäoikeus on vanginnut miehen tänään.

Murhasta epäillyn lisäksi käräjäoikeus vangitsi todennäköisin syin rikoksentekijän suojelemisesta 28- ja 34-vuotiaat Lempäälässä asuvat miehet. Miesten epäillään tienneen surmasta ja hävittäneen todisteita. Surmattu ja epäillyt henkilöt eivät ole sukulaisia keskenään.

64-vuotias mies löydettiin Lempäälän Kuljussa sijaitsevasta omakotitalosta surmattuna tiistaina puolen päivän aikaan. Poliisin tullessa paikalle sieltä ei löytynyt muita henkilöitä. Murhasta epäiltyn mies saatiin kiinni samana päivänä ja rikoksentekijän suojelemisesta epäillyt miehet seuraavana päivänä.

Poliisin mukaan tutkinnassa on tullut esille sellaisia seikkoja lähinnä surman tekotapaan liittyen, että rikosnimike on muutettu taposta murhaksi. Poliisi ei voi kertoa toistaiseksi surman tekotapaa eikä siihen liittyviä yksityiskohtia, sillä kuulustelut ovat usean henkilön kohdalla vielä kesken.

Myös surman motiiviin joudutaan tekemään lisäselvityksiä. Murhasta epäilty mies kertoi tutustuneensa uhriin surmaa edeltävänä iltana Lempäälän Sääksjärvellä sijaitsevassa Sääksville-nimisessä baarissa. Sieltä miehet ovat siirtyneet Kuljussa sijaitsevaan taloon, jossa surma myöhemmin tapahtui. Surman tekopaikka on murhasta epäillyn asunto.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  3. 3

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  4. 4

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  5. 5

    Lewis Hamilton on varma: Ferrari suosii Vetteliä Räikkösen kustannuksella

  6. 6

    Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

  7. 7

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  8. 8

    Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

  9. 9

    Helsingissä nousi viikonloppuna ennätyskala – tiedätkö mikä tämä outo eväkäs on?

  10. 10

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  3. 3

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  4. 4

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  5. 5

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  6. 6

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  7. 7

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  8. 8

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  9. 9

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  10. 10

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  3. 3

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  4. 4

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  5. 5

    Lewis Hamilton on varma: Ferrari suosii Vetteliä Räikkösen kustannuksella

  6. Näytä lisää