Iivari, Iivo

Kotimaa

Nyt on odotettu pitkään – mutta kohta rävähtää: +25 rikki lauantaina?

Julkaistu: , Päivitetty:

Vaikka alkukesä on tuntunut monesta meistä kylmältä, keskilämpötilat eivät ole olleet harvinaisen alhaisia, kertoo Ilmatieteen laitos.
Sää on saattanut tuntua viileältä, koska korkeampia, yli 20 asteen ylittäviä lämpötiloja ei olla vielä juurikaan päästy mittailemaan.

– Alkukesä ei siis ole ollut erityisen kolea keskilämpötilan perusteella. Moni on kuitenkin huomioinut, ettei yhtään selvää lämpötilapiikkiä ole vielä ollut maan etelä- ja länsiosassa. Itse asiassa 20 asteen rajaa ei ole vielä tänä vuonna rikottu suuressa osassa maan länsiosaa. Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla ei ole ainakaan 50 vuoteen jouduttu odottamaan ensimmäisiä 20 asteen lukemia näin pitkälle kesää, meteorologi Pauli Jokinen kertoo Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

Viikonloppuna suunta kääntyy

Etelä-Suomeen on viikonlopuksi luvassa hyvin lämmintä ilmaa – lauantaina hätyytellään hellerajaa.

Etelään virtaa tänään hyvin lämmintä ilmaa ja pohjoisessa jatkuu kolea sää, kertoo meteorologi Annina Törmä.

Lämpötila voi nousta Etelä-Suomessa paikoin yli kahdenkymmen asteen.

Salpausselän ja Kotkan välille muodostuu päivän aikana sadekuuroja. Rannikko pysyy poutaisena.

Pilvisyys on runsainta keski- ja pohjoisosassa. Pohjoisessa lämpötila vaihtelee 10 – 15 asteen välillä.

Huomiseksi lounaasta saapuu sadealue, jonka myötä etelään pääsee virtaamaan hyvin lämmintä ilmaa.

Suomen sää on huomenna kahtia jakautunut, sillä keskiosan sadealue erottaa kylmän ja lämpimän ilman toisistaan. Etelässä lämpötila kohoaa lauantaina lähelle 25 astetta.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Länsiväylän kuolonkolarista: Onnettomuus näyttäisi johtuneen huomattavasta nopeuserosta

    2. 2

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    5. 5

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    6. 6

      Bussikuski kuoli bussin ja rekan kolarissa Länsiväylällä Espoossa

    7. 7

      Kuva kertoo kaiken Therese Johaugin tuskasta: ”Tunnen itseni väärin kohdelluksi”

    8. 8

      Saksan sisäministeriö IS:lle: Turun puukottaja oleskeli Saksassa 2015–2016

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Säilytätkö oikein? Nämä ruuat pitäisi panna jääkaappiin ja nämä ruuat se pilaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    9. 9

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    10. 10

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Länsiväylän kuolonkolarista: Onnettomuus näyttäisi johtuneen huomattavasta nopeuserosta

    2. 2

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    5. 5

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    6. Näytä lisää