Mauno, Maunu

Kotimaa

Poliisi kaipaa tietoja pyörätuolilla liikkuneen miehen ryöstöstä Kaarinassa

Julkaistu:

Poliisi kaipaa tietoja Kaarinassa Varsinais-Suomessa viikonloppuna tehdyistä epäillystä ryöstöstä ja ryöstön yrityksestä.
Pyörätuolilla liikkunut parikymppinen mies ryöstettiin neljän miehen voimin Saaristo Open -tapahtuman jälkeen. Ryöstö tapahtui sunnuntain vastaisena yönä puoli kahden aikaan.

Poliisin mukaan kaikki neljä miestä ovat ulkomaalaisen näköisiä, parrakkaita ja mustatukkaisia ja iältään hieman yli 20-vuotiaita.

Miehet kaatoivat uhrin pyörätuolin festivaalialueen läheisellä nurmikentällä ja pahoinpitelivät miestä nyrkein. Uhri sai kasvoihinsa ruhjevammoja. Miehet saivat saaliikseen matkapuhelimen ja juoksivat pois paikalta jättäen uhrin kaatuneena maahan. Matkapuhelin löytyi myöhemmin alueelta.

Poliisi toivoo lisätietoja myös saman festivaalin jälkeen Saaristotien lähellä sattuneesta toisesta tapauksesta, jossa kaksi miestä yritti ryöstää festivaaleilta kotiin menossa olleen keski-ikäisen miehen veitsellä uhaten. Poliisin mukaan uhri pahoinpideltiin tajuttomaksi, kun tämä näytti ryöstäjille tyhjää lompakkoaan.

Miehet olivat noin 30-vuotiaita ja 180-senttisiä. Poliisin mukaan miehet puhuivat hyvää suomea mutta keskenään venäjää.

Poliisi kaipaa vihjeitä Kaarinassa Varsinais-Suomessa viikonloppuna tehdyistä epäillystä ryöstöstä ja ryöstön yrityksestä. Havainnot tapauksista voi ilmoittaa poliisin numeroon 0295444767.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

  2. 2

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  3. 3

    Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

  4. 4

    Kommentti: Suomi kestää terroristit

  5. 5

    IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

  6. 6

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

  9. 9

    Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

  10. 10

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

  2. 2

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  3. 3

    Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

  4. 4

    Kommentti: Suomi kestää terroristit

  5. 5

    IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

  6. Näytä lisää