Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Suomesta paljastui todella erikoinen murtosarja – tästä syystä uhreiksi valittiin aasialaistaustaisia

Julkaistu:

Poliisi tutkii aasialaistaustaisten ihmisten koteihin kohdistunutta murtosarjaa muun muassa Länsi-Suomessa ja Uudellamaalla.
Pääepäilty on myöntänyt yhteensä 12 asuntomurtoa ja yhden murtoyrityksen. Epäillyn mukaan murtokohteiksi valittiin Kaukoidästä kotoisin olevien ihmisten koteja, jotta vahdissa ollut apuri olisi ulkonäöstä erottanut, jos asukas on palaamassa kotiinsa kesken murron.

Murroissa vietiin poliisin mukaan muun muassa käteistä, koruja ja kelloja yli 120 000 euron arvosta. Saalis on jäänyt kokonaan kateisiin. Poliisin mukaan pääepäilty on kuitenkin lähettänyt käteistä rahaa kotipuoleensa Etelä-Amerikkaan.

Saaliin tavoin myös useimmilla keikoilla tiettävästi mukana ollut apuri on kateissa. Länsi-Uudenmaan poliisi kuitenkin uskoo tietävänsä hänen henkilöllisyytensä. Kateissa oleva epäilty oleskelee mahdollisesti Espanjassa tai Etelä-Ruotsissa.

Murtoja tehtailtiin poliisin mukaan sarjoissa. Ensimmäinen aalto oli joulukuussa ja toinen maaliskuussa. Huhtikuussa poliisi sai yleisöilmoituksen kahdesta ihmisestä, jotka olivat tekemässä asuntomurtoa Vantaan Koivukylässä. Kiinni otettiin mies ja nainen, jotka vangittiin muutama päivä myöhemmin.

Mies on sittemmin myöntänyt aiempia murtoja. Nainen puolestaan oli ilmeisesti mukana vain huhtikuisella Vantaan keikalla, ja hänet on päästetty vapaalle jalalle odottamaan syyteharkintaa sekä mahdollista oikeudenkäyntiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    7. 7

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    8. 8

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    9. 9

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    10. 10

      Trumpin mielestä ei ollut kovin tyhmää antaa ymmärtää, että hänen ja Comeyn keskusteluista olisi nauhoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    7. 7

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. Näytä lisää