Mauno, Maunu

Kotimaa

Kaksi poliisimiestä joutui syytettyjen penkille – eivät löytäneet vangilta kahta ladattua pistoolia

Julkaistu:

Rikos
Kaksi kokenutta Hämeen poliisin poliisimiestä on ensi viikolla syytettyjen penkillä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.
Syyttäjä vaatii miehille tuomiota tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kun he eivät olleet riittävän tarkkoja eivätkä löytäneet vankikuljetuksessa olleelta mieheltä aseita viime kesänä.

35-vuotias etsintäkuulutettu vanki tarkastettiin kahteen kertaan. Mies oli piilottanut kaksi ladattua pistoolia kehoonsa. Toinen pistooli oli kotelossa kainalossa ja toinen housunkauluksen alla.

Etsintäkuulutettu kuljetettiin Lahdesta Helsinkiin. Ilmalan ratapihalla Helsingissä hän karkasi. Vapautta kesti vain muutama kymmenen metriä ja mies juostiin kiinni.

Kun karkuri tarkastettiin häneltä löytyi kaksi pistooli. Kummankin aseen piipussa oli panos ja lippaissa lisää.

Poliisit olivat käyneet etsintäkuulutetun päivän aikana kahdesti lävitse mutta eivät löytäneet aseita. Poliisimiehille syyttäjä vaati sakkotuomiota.

Etsintäkuulutettu mies tuomittiin viime syksynä ampuma-aserikoksesta ja karkaamisesta kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Miehellä on pitkä rikosrekisteri. Hänet oli tuomittu mm. ryöstöstä. Hän pakoili kahden vuoden ehdotonta vankeustuomiota.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    4. 4

      Kommentti: Suomi kestää terroristit

    5. 5

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    8. 8

      Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

    9. 9

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    10. 10

      Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    4. 4

      Kommentti: Suomi kestää terroristit

    5. 5

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    6. Näytä lisää