Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Aarnion huumekäräjät käyntiin – paikalla jopa New York Times

Julkaistu:

Huumekäräjät
Helsingin käräjäoikeuden yleisölehteri oli lähes täynnä, kun entisen huumepoliisin päällikön Jari Aarnion huumerikossyytteiden lukeminen alkoi torstaiaamuna.
Paikalla on runsaasti tiedotusvälineiden edustajia ja myös muuta yleisöä. Jopa New York Times on seuraamassa käräjiä.

Valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen aloitti syytteiden lukemisen noin kello 9.20. Ensimmäiseksi hän lukee syytteet jutussa, jossa Aarniota syytetään satojen hasiskilojen salakuljettamisesta Hollannista Suomeen tynnyreihin kätkettynä.

Tässä jutussa on kahdeksan syytettyä, muun muassa United Brotherhood -rikollisjärjestössä vaikuttanut Keijo Vilhunen. Syytekohtia on 14, niistä vakavimmat koskevat törkeitä huumausainerikoksia.

IS esittelee tiivistetysti tämän ns. tynnyrihuumehaaran syytteet:

Syytekohdat 1-6: kuusi törkeää huumausainerikosta.

Aarnio, Vilhunen ja Mari-niminen nainen järjestivät syytteiden mukaan yhteensä 891 kilon hasiksen salakuljetuksen ja levittämisen Hollannista Suomeen. Mukana oli myös useita muita henkilöitä, jotka ovat jo aiemmin saaneet pitkiä vankeustuomioita. Syyttäjät laskevat huumerikosten kokonaishyödyksi lähes 1,8 miljoonaa euroa.

Syytekohta 7: veropetos.

Aarnion poika jätti syytteen mukaan ilmoittamatta verottajalle sen, että Aarnio lahjoitti hänelle rakenteilla olleen Porvoon-talon. Lahjaveroa jäi maksamatta vähintään noin tuhat euroa.

Syytekohdat 8-12: törkeitä virka-aseman väärinkäyttämisiä ja virkavelvollisuuden rikkomisia.

Syyttäjien mukaan Aarnio ja kolme hänen alaistaan muun muassa hakivat perusteettomasti televalvontalupia, antoivat keskusrikospoliisille vääriä tietoja ns. Pasilan miehen teleliittymästä ja kehittelivät teknistä järjestelmää, jolla olisi sotkettu televalvontaa. Tarkoituksena oli peitellä Aarnion tekemisiä tai saattaa epäluotettavaan valoon häntä koskenut kielteinen uutisointi.

Syytekohta 13: tuottamuksellinen rahanpesu.

Virolainen mies on syytteen mukaan ottanut Aarniolta vastaan 35000 euroa käteistä, jotta rahan laiton alkuperä häivytettäisiin.

Syytekohta 14: virka-aseman väärinkäyttäminen.

Aarnio syytteen mukaan järjesti rikoskumppaniaan Maria koskeneen huumerikosepäilyn oman yksikkönsä tutkittavaksi suojellakseen tätä.

Pelkästään tämän ensimmäisen syytenipun lukemiseen kului syyttäjä Hirvoselta lähes tunti.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

  4. 4

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  5. 5

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  6. 6

    Raju ukkosmyrsky Moskovassa: ainakin 13 kuollut

  7. 7

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  8. 8

    Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

  9. 9

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  10. 10

    Todellinen kulttuuriteko: Peliklassikko on nyt kaikkien pelattavissa – ymmärtävätkö nykynuoret siitä mitään?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  4. 4

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  5. 5

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  6. 6

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  7. 7

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  8. 8

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  9. 9

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  10. 10

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  9. 9

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  10. 10

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

  4. 4

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  5. 5

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  6. Näytä lisää