Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Räsäsen paikalle tähyävä Essayah: ”En ollut yllättynyt Päivin ilmoituksesta”

Puheenjohtaja Päivi Räsänen (kd) kertoi jäävänsä syrjään elokuun puoluekokouksessa, kansanedustaja Sari Essayah (kd) ehti ensimmäisenä ilmoittautua kisaan puoluejohtajan paikasta.
Puheenjohtaja Päivi Räsänen (kd) sanoi tänään julki pitkään tiedetyn uutisen. Vuodesta 2004 kristillisdemokraatteja johtanut Räsänen siirtyy syrjään puheenjohtajan paikalta elokuun lopulla puoluekokouksessa Savonlinnassa.

Vahvimpana Räsäsen seuraajaehdokkaana on pidetty kansanedustaja Sari Essayahia (kd). Essayah lähti mukaan puheenjohtajakisaan muutama tunti Räsäsen luopumisilmoituksen jälkeen.

– En ollut yllättynyt Päivin ilmoituksesta. Hän sanoi jo vaalikamppailun aikana, että hän jatkaa, jos puolue saa vaalivoiton ja jatkaa hallituksessa, ei muussa tapauksessa, Essayah totesi.

Kristillisdemokraatit menetti eduskuntavaaleissa yhden paikan ja joutui oppositioon.

Essayahin puheenjohtajaehdokkuus ei tullut myöskään yllätyksenä.

– Moni on matkan varrella pyytänyt ja sanonut, että minun pitäisi harkita ehdokkuutta puoluekokouksessa. Oma vaalitulos oli myös iloinen yllätys, ja se tietenkin rohkaisi, Essayah perusteli puheenjohtajakisaan ilmoittautumistaan.

Ennakkosuosikki Essayah toivoo, että puheenjohtajakisaan tulisi myös muita ehdokkaita.

– Toivon, että tulisi useampia ehdokkaita, ja kaikista puheenjohtajapesteistä tulisi äänestys ja kaikki paikat ovat aidosti auki, Essayah sanoi.

Räsänen toivoi, että uusi puheenjohtaja olisi kansanedustaja. Kristillisillä on viisi kansanedustajaa, joten kisaan siis huudellaan mukaan Essayahin lisäksi Peter Östmania, Antero Laukkasta ja Sari Tanusta.

Kristillisdemokraateilla oli noin vuosi sitten tekeillä Räsäsen syrjäyttämisyritys. Tilalle yritettiin maanitella Essayahia. Essayah ei silloin syöttiin tarttunut, kapina raukesi ja Räsänen jatkoi puheenjohtajana eduskuntavaalien yli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    3. 3

      Laskettelulegenda Kalevi Häkkinen on kuollut

    4. 4

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    5. 5

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    6. 6

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    7. 7

      Noormarkussa oksanhaarasta pelastettu kissa ei toipunut – ”Se on nyt kissojen taivaassa”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Kaksi miestä putosi jään läpi Jyväskylässä – neuvokkaan pilkkijän nopea toiminta pelasti

    10. 10

      Juha Perälä sai Hilmalta, 8, rohkean kirjeen – Aamulypsy-juontajan fanit riemastuivat liikuttavasta ehdotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    8. 8

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    9. 9

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    10. 10

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    3. 3

      Laskettelulegenda Kalevi Häkkinen on kuollut

    4. 4

      Sebastian Vettel jälleen vitsikkäällä päällä – pilaili toistamiseen suomalaisten kustannuksella

    5. 5

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    6. Näytä lisää