Maarit, Reetta, Marketta

Kotimaa

Valikko

Sipilä blogissaan: Kela-maksusta ei ole keskusteltu eikä ole salaisia listoja

Julkaistu:

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kirjoittaa blogissaan, ettei työnantajien Kela-maksun palauttamisesta ole edes keskusteltu.
Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps) julkaisi aamulla tiedotteen, jossa hän esitti yhteiskuntasopimukseen vaihtoehtona työnantajien Kela-maksun palauttamista.

Lindström ehdottaa noin miljardin euron Kela-maksun palauttamista työnantajille. Kela-maksusta luovuttiin 2010, jolloin hallitusvastuussa olivat keskusta ja kokoomus.

Tämä ei kuulunut vastasovittuun hallitusohjelmaan.

– Minulla on ministerinä velvollisuus käynnistää keskustelu. Hallitusneuvotteluissa oli sellainen henki, että kaikki ovat mukana yhteiskuntasopimuksessa. Nyt on syntynyt sellainen keskustelu, että tämä ei tarkoita kuin työntekijäpuolta, Lindström kertoi tänään Ilta-Sanomille.

– Kela-maksun palauttamisesta ei ole edes keskusteltu saati, että meillä olisi listoja mahdollisista lainmuutoksista kuten ammattiliittojäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamisesta, Sipilä kirjoitti alkuillasta blogissaan.

Iltalehti uutisoi tänään nettisivuillaan, että näillä listoilla esitettäisiin ammattiliittojen jäsenmaksujen rajoittamista tai poistoa, nostettaisiin laittomien lakkojen hyvityssakkoja sekä Kelan yhteyteen perustettaisiin uusi liitoista riippumaton työttömyyskassa.

Sipilä korostaa kirjoituksessaan, ettei yhteiskuntasopimusta ole suunnattu ketään vastaan.

– Nyt on parasta kaikkien keskittyä sopimuksen aikaansaamiseen, vastakkainasettelulla emme saa mitään aikaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    5. 5

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Video: Näin ehdonalaiseen pääsevä O.J. Simpson reagoi päätökseen

    8. 8

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    9. 9

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    10. 10

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    5. 5

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    6. Näytä lisää