Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Puhemies Lohela vanhoista islam-kirjoituksistaan: ”Minua ei kaduta”

Julkaistu:

Eduskunnan uuden puhemiehen Maria Lohelan vanhat maahanmuuttovastaiset blogikirjoitukset nostattivat some-myrskyn.
Maria Lohelalla, 36, on ollut dramaattinen viikko – eikä vain poliittisesti.

Perjantaina perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja äänestettiin eduskunnan uudeksi puhemieheksi. Se oli ilon päivä. Lohela oli toki kuullut ehdokkuudestaan perussuomalaisten puheenjohtajalta Timo Soinilta jo aiemmin.

– Kun ehdokkuuteni eduskuntaryhmässä varmistui, jäi varmaan se kuuluisa yksi sydämenlyönti väliin, jos se on mahdollista. Kyllä se oli koskettava hetki. En itkenyt, mutta ei se kaukanakaan ollut.

Muutama päivä aiemmin hänen isoäitinsä oli saanut aivoinfarktin. Tuleva puhemies vietti maanantain ja tiistain Oulussa sairaalassa.

– Viikko alkoi huolestuneissa ja surullisissakin tunnelmissa, mutta vaihtui huojennukseksi, koska mummon tilanne ei ollut niin paha kuin se aluksi vaikutti, Lohela kertoo.

– Sen jälkeen on menty kohti iloa. Valintani puhemieheksi ilahduttaa mummoa äärettömästi.

DRAAMAN aineksia riittää silti. Uuden puhemiehen vanhat blogikirjoitukset on kaivettu esille. Maahanmuuttokriittisistä mielipiteistään tunnettu kansanedustaja on saanut viime päivinä sosiaalisessa mediassa paljon kritiikkiä.

Vuonna 2008 Lohela kirjoitti: ”Minun mielestäni islam on pelottava uskonto. Minä pelkään sitä”.

Samoin hän on julkaissut islamia arvostelevassa blogikirjoituksessaan (”Ovatko muslimit sittenkin vain mörköjä”) kuvan Muumien Mörkö-hahmosta kommentilla: ”Mörkö näyttää tältä – Jos oikein etsimällä etsii, on mahdollista nähdä jonkinlaisia häivähdyksiä erään tietyn kulttuurisuuntauksen ominaispiirteistä”.

Kritiikki ei uutta puhemiestä pelota. Pahempaakin on nähty. Selvisihän hänen 87-vuotias mummonsakin aikoinaan sotavuosista.

– Kun istuin sairaalassa ja pidin mummua kädestä, mietin, mitä vastoinkäymisiä mummo on käynyt läpi. Kyllä minunkin pitää ihan samalla rohkeudella uskaltaa tarttua tällaiseen isoon haasteeseen.

LOHELA pitää ”vähän hassuna”, että hänen blogikirjoituksensa kiinnostavat ihmisiä vasta nyt. Blogi on ollut pystyssä vuodesta 2007. Hän ihmettelee, miksi kukaan ei ole ennen puuttunut teksteihin.

– Minua ei kaduta yksikään kirjoitus. En tiedä, onko ihmisen mahdollista elää elämäänsä niin, että hän muodostaa yhden mielipiteen, ja sitten näkee sen aina samalla tavalla.

– Tällaisissa asioissa on kyse oppimisesta ja tiedon lisääntymisestä. Sen jälkeen pystyy jäsentelemään asioita eri tavalla. Pitäisin aika surullisena sitä, että jos jonain päivänä jonkun asian kirjoittaa, ettei voi koskaan mitään muuta lausua tai olla muuta mieltä.

Lohela on myös ehdottanut vapaata kielivalintaa kouluissa. Perjantaina pitämässään lehdistötilaisuudessa uusi puhemies vastasi aluksi ruotsiksi esitettyyn kysymykseen ruotsiksi, mutta vaihtoi nopeasti suomeksi.

– Lupaan puhua enemmän ruotsia syksyllä, Lohela sanoi ja kertoi opiskelevansa ruotsia kesällä.

Nyt puhemiehenä ei voi ottaa kantaa kuten aiemmin, Lohela myöntää. Ehkä siksi hänen mielipiteensä ruotsin kielen tarpeellisuudestakin on loiventunut.

– Vapaan kielivalinnan suhteen olisi voinut edetä, mutta tämä ei ole puhemiehistön käsissä millään tavalla, ja hallitus tekee sitten sen asian suhteen linjauksia ja päätöksiä, joihin en puutu.

HUMANISTISTEN tieteiden kandidaatti Maria Lohela on kotoisin kaksilapsisesta perheestä Nivalasta Pohjanmaalta. Äiti on erikoissairaanhoitaja, isä on kaivinkoneenkuljettaja.

Eduskunnassa Lohela pitää tärkeänä vanhusten, vammaisten ja sotaveteraanien asioiden ajamista sekä suomalaisen työn ja yrittämisen puolustamista.

– Se on se arvomaailma, mihin minut on kasvatettu. Olen aina kantanut huolta läheisistä ja vienyt naapurin mummon kauppaan. Siksi olen politiikassa. Täällä auttamista tehdään laajemmassa mittakaavassa.

Helmikuussa diplomi-insinöörimiehensä kanssa naimisiin mennyt Lohela on asunut nuorena kolme vuotta ulkomailla. Hän on ollut Yhdysvalloissa Oregonissa vaihto-oppilaana ja pari vuotta töissä Irlannissa.

– Opiskelin tradenomiksi, mutta ajattelin, ettei se ole alani. Siihen aikaan mol.fi-sivuilta löytyi vielä työpaikkojakin. Menin Irlantiin kalatehtaalle kausityöntekijäksi. Se on paras hyppy, minkä olen tehnyt. Se oli huiman opettavainen kokemus. Olin myös kassana ja tarjoilijana ja puhelinpalvelussa.

ELÄMÄ on näyttänyt uudelle puhemiehelle myös varjoisan puolen.

– Kun äitini sairastui 45-vuotiaana aivoninfarktiin, se on ollut kaikkein vaikein asia elämässäni. Hän oli vajaat kolme vuotta kotona sairauslomalla, ja sen jälkeen on voinut olla töissä osa-aikaisesti.

– Totta kai se oli hirveä suru, mutta sen taistelun jälkeen luulen, että perheemme elämä on muuttunut. Tartutaan hetkeen ja tehdään asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Olen aina ollut hyväntuulinen, mutta sen jälkeen olen ollut vielä enemmän. Jokainen päivä on tärkeä.

Kaipuu kotiseudulle on kova, mutta työ pitää etelässä.

– Ehkä ilman pohjalaista tahtoa minun ei olisi ollut helppo päätyä istumaan tähän puhemiehen tuoliin.

Jutun alussa olevalla videolla Timo Soinin ja Maria Lohelan haastattelu torstailta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. 6

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    7. 7

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    8. 8

      Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

    9. 9

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. 6

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    6. Näytä lisää