Soini, Veini

Kotimaa

Suomen teillä useita hurjastelutapauksia - motoristi kaahasi 170 km/h kuudenkympin rajoitusalueella

Julkaistu:

Ylinopeudet
Suomen teillä on hurjasteltu reipasta ylinopeutta. Poliisi pysäytti perjantaina eri puolilla Suomea useampia autoilijoita sekä moottoripyöräilijöitä, joiden vauhti ylitti roimasti sallitut nopeudet.
Suomen teillä on hurjasteltu reipasta ylinopeutta. Poliisi pysäytti perjantaina eri puolilla Suomea useampia autoilijoita sekä moottoripyöräilijöitä, joiden vauhti ylitti roimasti sallitut nopeudet.

Vierumäellä Heinolassa syntyi viiden aikaan iltapäivällä takaa-ajotilanne, kun moottoripyörän kuljettaja ei suostunut pysähtymään tarkastusta varten vaan kaasutti 170 kilometrin tuntivauhtia moottoripyöräpoliisia karkuun. Nopeusrajoitus alueella on 60 kilometriä tunnissa.

Takaa-ajo jatkui Vuolenkosken ja Jaalan taajamien läpi ja päättyi lopulta karkuun lähteneen kuljettajan kaatumiseen Kouvolassa. Sairaalaan päätyneellä kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, minkä lisäksi häneltä löytyi poliisin mukaan huumetta.

Hausjärvellä poliisi mittasi jonoa ohittelevalle henkilöautolle eilen iltapäivällä nopeudeksi 169 kilometriä tunnissa. Koska nopeusrajoitus alueella on 100 kilometriä tunnissa, autoilijan kortti jäi virkavallan haltuun. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hämeenlinnassa taas autoilija huristeli eilen aamulla 155 kilometrin tuntivauhtia, kun suurin sallittu nopeus alueella on 80 kilometriä tunnissa.

Myös Raumalla autoilija huristeli selvästi suurinta sallittua nopeusrajoitusta kovempaa vauhtia eilen illalla. Paikallinen mies ajoi 131 kilometrin tuntivauhtia, kun suurin sallittu nopeus alueella on 80 kilometriä tunnissa.

Turun suunnalla moottoripyöräpoliisi mittasi myöhään illalla Metsämäen raviradan kohdalla henkilöauton kuljettajalle nopeudeksi 115 kilometriä tunnissa 60 kilometrin rajoitusalueella. Autoilijan pysäytyksen yhteydessä selvisi, ettei kuljettajalla ole edes ajo-oikeutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Poliisi tiedottaa Turun puukotuksista kello 12 – ainakin yhteen kysymykseen saadaan varmuudella vastaus

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    7. 7

      Seppälää haetaan konkurssiin

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    9. 9

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    10. 10

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. 6

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Poliisi tiedottaa Turun puukotuksista kello 12 – ainakin yhteen kysymykseen saadaan varmuudella vastaus

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. Näytä lisää