Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

59-vuotiasta kehitysvammaista ei päästetty bussiin – Bussiyhtiö: ”Tämä on turvallisuuskysymys”

Julkaistu:

Joukkoliikenne
Varkaudesta kotoisin olevan kehitysvammaisen matka ylioppilasjuhlille Helsinkiin katkesi perjantaina ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa.
Kaukoliikenneyhtiö OnniBus.comin kuljettaja kieltäytyi perjantaina ottamasta kyytiin Varkauden matkakeskukselta autoon pyrkinyttä kehitysvammaista naista. Nainen oli matkalla Helsingissä asuvan siskonsa luokse.

Helsinkiläissisko kertoo Ilta-Sanomille varmistaneensa OnniBus.comilta jo hyvissä ajoin ennen perjantaita, että matka on yhtiön puolesta toteutettavissa. Yhteydenpito alkoi alkuviikosta, kun nainen varmisti, että bussissa voidaan kuuluttaa kehitysvammaiselle matkustajalle hänen poisjääntipysäkkinsä Helsingissä.

– Tuolloin jossain sivulauseessa toin esille sen, että matkustaja on henkisesti noin kuusivuotiaan tasolla.

Nainen kertoo saaneensa OnniBus.comilta sähköpostia, jossa selitettiin, ettei kehitysvammaista henkilöä voida ottaa kyytiin ilman saattajaa. Sähköpostia seurasi hämmennys.

– Siskoni asuu yksin, käy töissä, on sosiaalinen ja osaa istua bussissa paikallaan. Hän ei ole koskaan ennenkään tarvinnut saattajaa liikkumiseensa.

Nainen kertoo ottaneensa yhteyttä OnniBus.comin asiakaspalveluun ja päässeensä puhelimessa yhteisymmärrykseen siitä, että hänen siskolleen voidaan ostaa matkalippu Helsinkiin, eikä saattajaa tarvita.

Kehitysvammainen jätettiin pysäkille

Kehitysvammaisen naisen pyrkimys päästä linja-auton kyytiin osoittautui lopulta tuhoon tuomituksi. Kuljettaja ei päästänyt häntä kyytiin ilman saattajaa ja helsinkiläisnainen sai ikävän puhelinsoiton siskoltaan Varkaudesta.

– Siskoni oli tilanteesta kauhuissaan, sillä hän on kulkenut Varkaus-Helsinki-väliä itsenäisesti iät ja ajat. Itsekin hämmennyin tilanteesta. Jos olisimme tienneet, ettei hän pääse bussiin, emme olisi ostaneet lippua kyseiselle vuorolle. Eri liikennöitsijät ajavat kuitenkin samaa väliä useita kertoja päivässä.

Hän ei ole koskaan ennenkään tarvinnut saattajaa liikkumiseensa.

Lopulta Helsinkiin matkalla ollut 59-vuotias kehitysvammainen pääsi matkaan tuntia OnniBus.comin jälkeen lähteneellä toisella linja-autovuorolla - ilman saattajaa. Helsingissä asuva sisko kertoo päällimmäiseksi tunteekseen jääneen hämmennyksen.

– Lääkärintodistuksen kanssako bussilippu nykyisin pitää ostaa? Mistä lähtien bussifirman tehtävänä on ollut tehdä diagnooseja kehitysvammaisten matkustuskyvystä, hän kysyy.

Bussiyhtiö eväsi matkanteon turvallisuussyistä

OnniBus.comin toimitusjohtaja Pekka Möttö vahvistaa, ettei 59-vuotiasta kehitysvammaista päästetty linja-auton kyytiin perjantaina Varkaudessa.

Siskoni oli tilanteesta kauhuissaan.

Mötön mukaan linja-autoyhtiöstä kerrottiin jo alkuviikosta asiakkaalle, ettei pienen lapsen tasolla olevaa kehitysvammaista voida ottaa kyytiin turvallisuussyistä.

– Olemme kertoneet asiakkaalle jo etukäteen, ettei kehitysvammaista henkilöä voida ottaa yksin kuljettajamme vastuulle. Kerroimme, että hän voi ottaa saattajan ilmaiseksi mukaan. Bussinkuljettaja on perjantaina toiminut täsmälleen ohjeistuksemme mukaisesti - tämä on turvallisuuskysymys.

Möttö pahoittelee tilanteesta aiheutunutta mielipahaa.

Bussinkuljettaja on perjantaina toiminut täsmälleen ohjeistuksemme mukaisesti - tämä on turvallisuuskysymys.

– Olen pahoillani sekä asiakkaan että kuljettajan puolesta. Molemmat ovat joutuneet tapauksessa ikävään välikäteen. Yllätyin itsekin melkoisesti siitä, että kyseinen matkustaja tuli lähtöpaikalle ilman saattajaa, vaikka asiakasta oli informoitu käytännöstämme jo hyvissä ajoin etukäteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    7. 7

      Henkilöauto törmäsi kaiteeseen ysitiellä – kuusi sairaalaan

    8. 8

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    9. 9

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    10. 10

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    7. 7

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. Näytä lisää