Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Sipilä hiiltyi koulutuskysymyksiin: ”Hei tästä moodista pitää päästä pois”

Hallitukselta tentattiin koulutuksen säästöistä ja ulkopolitiikasta. Sipilä hiiltyi koulutuskysymyksiin.
Tuoretta hallitusta tentattiin ensimmäistä kertaa heti hallituksen vaihtumisen jälkeen. Kärkeen nousivat koulutuksen leikkaukset.

Katso yllä olevalta videolta, miten uusi hallitus puolustelee koulutussäästöjä.

Toimittajat tenttasivat puoluejohtajilta toistuvasti, miksi he poseerasivat koulutusleikkauksia vastustavien kylttien kanssa vaalien alla. Lopulta pääministeri Juha Sipilä (kesk) tuohtui kysymyksiin.

– Hei tästä moodista pitää päästä Suomessa pois. Me ollaan säästämässä sosiaali- ja terveystoimestakin kolme miljardia euroa. Ei me sitä nyhdetä säästämällä, vaan uudistamme koko järjestelmän.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) kertoi, että leikkaukset eivät olleet toivottuja ja ne yritetään tehdä rakenneuudistusten kautta.

– On paljon uudistettavaa säästöistä riippumatta.

Hän luetteli toisen asteen koulutuksen uudistuksen ja mainitsi, että myös viime vuosien yliopistouudistukselle haetaan jatkoa. Tavoite on saada lisää kasvua ja innovaatioita. Peruskouluun Grahn-Laasonen lupasi tunnin päivittäistä liikuntaa ja kokeilun vieraan kielen opinnoista ensimmäiseltä luokalta alkaen.

Venäjää voidaan arvostella

Tiedotustilaisuudessa kysyttiin myös, kuinka Suomi aikoo uudistaa Venäjä-politiikkaansa.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) vastasi, että Suomella on aina pitkä linja kaikkiin ilmansuuntiin tekemäänsä ulkopolitiikkaan. Myös uusi hallitus on sitoutunut siihen.

Soini huomautti Venäjän uutistoimiston toimittajalle, että Venäjä on tärkeä kauppakumppani ja ystävä, mutta se ei estä Suomea arvostelemasta Krimin pakkoliittämistä.

– Ystävät voivat sanoa, myös sen, mikä ei ole miellyttävää.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  3. 3

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  4. 4

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  5. 5

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  6. 6

    6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

  7. 7

    Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

  8. 8

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  9. 9

    Jalokivikaupan ryöstö ja tulitaistelu Monte Carlossa: ryöstäjät järjestivät harhautuksen F1-kisoista tuttuun tunneliin

  10. 10

    Hollanti karmeissa vaikeuksissa MM-karsinnoissa – Arjen Robben: ”Olen sanaton”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  3. 3

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  4. 4

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  5. 5

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  6. 6

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  7. 7

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  8. 8

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  9. 9

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  10. 10

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  3. 3

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  4. 4

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  5. 5

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  6. Näytä lisää