Pasi

Kotimaa

Valikko

Tuoreen opetusministerin kelkka kääntyi täysin 26 päivässä – koulutuksesta leikataankin 600 miljoonaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Sanni Grahn-Laasonen (kok) lupasi vielä vappupäivänä, ettei koulutuksesta leikata. Nyt opetukselta, tieteeltä ja kulttuurilta ollaan viemässä 681 miljoonaa.
Vielä vappuna ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) lupaili, että koulutus säästyy leikkauksilta.

– Tehdään arvovalinta: ei leikata enää koulutuksesta. Paras investointi tulevaisuuteen on panostus lapsiin, nuoriin ja osaamiseen, Grahn-Laasonen sanoi vappupuheissaan Lahdessa ja Porissa.

Eilen opetus- ja kulttuuriministerin salkun saanut Grahn-Laasonen peräänkuulutti puheessaan myös muun muassa laadukasta varhaiskasvatusta.

– Tarvitaan laadukasta varhaiskasvatusta ja laadukasta perusopetusta. Pieni Suomi ei saa jäädä koulutuksen kehittymisessä muista jälkeen.

Kelkka kääntyi 26 päivässä

Uuden hallitusohjelman tultua julki vain 26 päivää vappupuheen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että opetukselta, tieteeltä ja kulttuurilta ollaan leikkaamassa 680 miljoonaa euroa. Koulutusmenoja tästä potista on noin 600 miljoonaa euroa.

”Ei leikata enää koulutuksesta” -viesti onkin vaihtunut tuoreen opetusministerin Facebook-päivityksen perusteella selviytymiseen kipeistä leikkauksista.

Uuden haasteen edessä. Kiitos kaikista tsemppauksista ja onnentoivotuksista.Opetus- ja kulttuuriministerin tehtävä on...

Posted by Sanni Grahn-Laasonen on Wednesday, May 27, 2015

Jos päivitys ei näy oikein, voit katsoa sen tästä.

Asian nosti esille kirjailija Tiina Raevaara Suomen Kuvalehden blogissaan.

”Lapset ovat vain ekonomiaa”

Opettajien ammattijärjestöstä kommentoitiin eilen, että vaalilupaukset petettiin jo heti kättelyssä.

– Vaalilupaukset siitä, että koulutuksesta ei leikata, eivät taaskaan pitäneet, harmitteli OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Erityisen pettyneitä OAJ:ssa ollaan varhaiskasvatukseen liittyviin uudistuksiin. Uudessa hallitusohjelmassa rajattiin subjektiivista päivähoito-oikeutta ja myös päivähoitoryhmien koot kasvavat.

– Suomi kulkee eri suuntaan kuin muu Eurooppa ja osoittaa, että lapset ovat vain ekonomiaa. Päivähoito-oikeutta rajataan ja päiväkotiryhmiä suurennetaan. Näin lasten mahdollisuudet kehittyä, kasvaa ja oppia eriarvoistuvat entisestään, Luukkainen arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

    2. 2

      Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

    3. 3

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – ”Olin melkein sokissa”

    6. 6

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    7. 7

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    8. 8

      Häämatkalla oleva Pippa Middleton väläytti uskomattoman timmiä vartaloaan – ilakoi tuoreen aviomiehensä kanssa vesileikeissä

    9. 9

      Sotkamolaisen Katin jälkikasvu hämmästeli tätä videota: urospeura kikkaili perheen poikien pallolla

    10. 10

      Pieni merenneito joutui vandaalien kohteeksi Kööpenhaminassa – jalkakäytävältä löytyi viranomaisille suunnattu viesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    4. 4

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    7. 7

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    8. 8

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    9. 9

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    10. 10

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

    2. 2

      Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

    3. 3

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – ”Olin melkein sokissa”

    6. Näytä lisää