Pasi

Kotimaa

Valikko

Iso yllätys ministerien salkkujaossa – näin tärkeimmät salkut jaettiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Tuleva pääministeri Juha Sipilä paljasti hallitusohjelman julkistuksessa ison yllätyksen tulevien avainministerien tehtävänjaosta.
Hallitustunnustelija Juha Sipilän mukaan talouden tervehdyttämiseksi on saatu aikaan uskottava ohjelma. Päätökset ovat paikoin kipeitä. Osa säästöistä on ehdollisia.

Suomi saa Sipilän mukaan 14 ministeriä. Todellisena yllätyksenä tulee se, että perussuomalaisten Timo Soini onkin ulkoministeri eikä valtiovarainministeri, kuten aluksi spekuloitiin. Stubb ottaa valtiovarainministerin salkun. Juha Sipilä on luonnollisesti pääministeri.

Katso yllä olevalta videolta, kuinka Sipilä kertoi keskiviikkona salkkujaosta.

Lue lisää: Näin Soini selitti yllättävää salkkuratkaisua

Keskustalle kuusi ministeriä, kokoomukselle ja perussuomalaisille neljä

Keskusta saa pääministerin salkun lisäksi elinkeinoministerin, ympäristö- ja liikenneministerin, sosiaali- ja terveysministeriön kakkossalkun, maatalousministeriön sekä kunta- ja uudistusministerin. Keskustalla on siis kuusi ministeriä.

Perussuomalaisille tulee neljä ministeriä. Soini siis ulkoministeriksi ja sen lisäksi sosiaali- ja terveysministeri, työ- ja oikeusministeri ja puolustusministeri.

Kokoomuksella on niin ikään neljä ministeriä. Valtiovarainministeri Stubb valitsi puolueelleen opetus- ja kulttuuriministeri, sisäministeri sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri.

Sipilän mukaan säästöpaketissa on muun muassa indeksien jäädyttämistä, kehitysavun leikkaamista ja palvelumaksujen kiristyksiä. Samalla takuueläkettä nostetaan.

Näistä leikataan ja säästetään

Hallitus toteuttaa säästöpaketin, jossa iso osa on etuuksien indeksien jäädyttämistä. Myös kehitysapua leikataan ja palvelumaksuja nostetaan. Kipeitä päätöksiä tehdään Sipilän mukaan myös koulutukseen. Toisen asteen koulutukseen tehdään iso uudistus, jolla yritetään saada aikaan säästöjä. Myös päivähoitoryhmien kokoa kasvatetaan.

Kokoomuksen mahdollisesti tuleva valtiovarainministeri Alexander Stubb esitteli säästöpakettia tarkemmin. Säästöt ovat neljä miljardia euroa vuoden 2019 tasolla. Tavoite on, että velkaantuminen taittuu vuoteen 2019 mennessä. Vuoteen 2021 mennessä julkisen talouden on määrä vahvistua yhteensä kuudella miljardilla eurolla. Kasvupaketti on 1,6 miljardia euroa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini painotti, että samalla kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa parannetaan. Takuueläkettä nostetaan ja muun muassa omaishoitajien asioita laitetaan kuntoon. Myös lastensuojeluun sekä yhteiskunnan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden vahvistamiseen tehdään panostuksia.

Hallitus on sitoutunut tekemään hallituskauden aikana kaikki päätökset, jotka tarvitaan 10 miljardin euron kestävyysvajeen kattamiseen.

Lue lisää: Näistä leikataan ja säästetään: Koulutus, kehitysapu, päivähoito...

”Negatiivinen tupo”

Sipilän mukaan tarvitaan pitkäaikaista tulopoliittista ratkaisua, jonka etumerkki on negatiivinen. Sipilä vetoaa syvästi elinkeinoelämään, jotta se lähtisi mukaan talkoisiin.

Sote-uudistus toteutetaan itsenäisiin alueisiin perustuvalla maakuntamallilla.

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan sote-uudistuksen peruskivi on julkisen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon laittaminen kuntoon. Sosiaali- ja terveydenhuollon pohjana on yksikanavainen rahoitus, jonka päälle pyritään rakentamaan valinnanvapautta.

Sipilä kertoi puheenjohtajakolmikon keskinäisen luottamuksen vahvistuneen kahden ja puolen viikon aikana.

”Edessä vaikeat ajat”

– On nöyrästi tunnistettava että olen tuntenut itseni pieneksi. Uskon että olemme saaneet aikaan sellaisen ohjelman jolla Suomi selviää.

– Meillä on edessä vaikeat ajat, hän lupaili.

Sipilä kuvasi tilannekuvaa vaikeaksi: velkaa ei voida tehdä enempää ”lastemme maksettavaksi”.

– Suomi saa meistä hallituksen, joka sitoutuu saamaan aikaan päätöksiä ja viemään sovitut asiat loppuun saakka.

– Jokaisessa tilanteessa on aina parempi itse tarttua muutokseen, kuin olla tämän muutoksen vietävänä, Sipilä sanoi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin mukaan neuvottelut olivat tiukat.

– Suosittelen puolueelleni hallitukseen menemistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    3. 3

      Pelottava löytö: Chrome-selaimella voi salakuvata käyttäjää

    4. 4

      Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

    5. 5

      Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

    6. 6

      Näin Atte Jääskeläisen kujanjuoksu eteni – pikakokous sinetöi lähdön

    7. 7

      Tämä mies astui Mauno Koiviston saappaisiin – koon 46 Nokiat

    8. 8

      Suora lähetys ISTV:ssä juuri nyt: Vuosikymmeniksi suljettu armeijan saari avautuu

    9. 9

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    10. 10

      Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    4. 4

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. 6

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    7. 7

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    8. 8

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    9. 9

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    10. 10

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    3. 3

      Pelottava löytö: Chrome-selaimella voi salakuvata käyttäjää

    4. 4

      Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

    5. 5

      Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

    6. Näytä lisää