Irma, Irmeli

Kotimaa

Valikko

Nyt alkaa ministeripeli – Soini: Tämä huippupaikka menee varmasti perussuomalaisille

Suurista talouslinjauksista eilen sopuun päässeet hallitusneuvottelijat aloittavat tänään ministerien määrän pohtimisen.
Päivällä neuvottelupaikalle Smolnaan saapunut perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi, että sunnuntai kuluu eilisten linjausten läpikäymisessä ja tarkistamisessa, mutta aika saattaa riittää myös ministeriöiden rakenteen ja ministerien määrän pohtimiseen.

Hallituksen muodostaja Juha Sipilä (kesk) on sanonut tavoitteeksi ministerien määrän vähentämisen kahteentoista. Vuonna 2011 työnsä aloittaneessa Jyrki Kataisen (kok) hallituksessa ministereitä oli peräti yhdeksäntoista ja väistyvässä Alexander Stubbin (kok) hallituksessa seitsemäntoista.

Ensimmäisenä käydään läpi ministeriöiden ja ministerien tehtävät, joita tarkistamalla ja yhdistämällä ministerien määrää on tarkoitus vähentää.

– Ne käydään tänään läpi. Saa nähdä, että syntyykö päätös jo. Mutta se on varmaa, että ministerien määrää vähennetään. Se johtaa tietysti myös siihen, että tehtäviä yhdistellään ja siirretään ministeriöstä toiseen, Soini sanoi.

Soinilla itsellään ei ollut mielipidettä siitä, mikä olisi oikea ministeriöiden tai ministerien määrä.

– Se on neuvottelukysymys. Hallituksen muodostajalla on siinä oma vahva tahtonsa ja hyvin perusteltu sellainen.

”Se on selvää, että perussuomalaisilla on puhemiehen paikka”

Ennakkoon eniten keskustelua on herättänyt itsenäisen ympäristöministeriön kohtalo. Keskustan ja perussuomalaisten on arveltu haluavan sulauttaa ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö yhteen luonnonvaraministeriöksi.

– Tämä jää nähtäväksi. Kaikki ovat samalla viivalla, Soini kommentoi.

Vasta ministeriöiden tehtävien määrittämisen jälkeen katsotaan, mille puolueelle mikäkin salkku osuu.

– Se on vielä ihan auki, Soini sanoi.

Vasta viimeisenä ryhdytään valitsemaan yksittäisiä ministereitä puolueiden riveistä. Toiseksi suurimman puolueen puheenjohtajana Soinin on uskottu ottavan itselleen valtiovarainministerin salkun.

Soini ei ottanut asiaan vielä kantaa.

– Katsotaan kokonaisuus, mikä on saatavissa.

Ministeripaikkojen lisäksi puhemiehistöön pääsy on puhuttanut puolueissa viime päivinä. Oppositiossa on pelätty jäämistä ilman paikkaa puhemiehistössä – ensimmäistä kertaa 45 vuoteen.

– Katsotaan nyt sekin asia. Se on selvää, että perussuomalaisilla on puhemiehen paikka, Soini totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. 6

      USA:n johtama liittouma: Isisin propagandajohtaja surmattu Irakissa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    9. 9

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. Näytä lisää