Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Yle: Sopivatko naiset keskenään Kankaanniemen seksiviestien tuomisesta julki?

Julkaistu:

Viestikohu
Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (ps) on ollut kuluneen viikon ajan kohun keskellä. Keskisuomalainen kertoi ensimmäisenä maanantaina, että Kankaanniemi on lähetellyt tänä keväänä ja viime talvena kolmelle naiselle hyvin suorasukaisia seksiviestejä.
Myös Ilta-Sanomat uutisoi tällä viikolla seksiviesteistä, joita Kankaanniemi oli lähetellyt yhdelle naiselle tänä keväänä ja kahdelle eri naiselle jo vuosi sitten keväällä.

– Sun tissivako näkyy kuvassa, mutta ei tissit… miks ei, oli yksi Kankaanniemen viesteistä.

Ylen uutisen mukaan neljän naisen ryhmä keskusteli Kankaanniemestä ja hänen lähettämistään seksuaalisista viesteistä Facebookissa noin kuukausi sitten.

Ylen mukaan yksi naisista ehdotti ”pienen julkisuuskikan” tekemistä eli viestien julkaisemista. Nainen viittasi uutisen mukaan samalla Ilkka Kanervan vuosien takaiseen suhdekohuun tanssija Johanna Tukiaisen kanssa.

Ylen uutinen perustuu kuvakaappaukseen Facebookista, joka on 22.4.2015 käydystä keskustelusta. Tiedossa ei ole, viestittelikö Kankaanniemi kyseisten naisten kanssa tämän jälkeen.

Toimi Kankaanniemi myönsi alun perin Keskisuomalaiselle lähettäneensä naisille rohkeita viestejä ja pahoitteli asiaa. Tämän jälkeen hän ei ole kommentoinut asiaa julkisuudessa. Kankaanniemi on tällä hetkellä sairauslomalla eduskuntatyöstä, ja poissaolo kestää sunnuntaihin asti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

    4. 4

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    5. 5

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    6. 6

      Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    9. 9

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    10. 10

      Lauri teki monta turhaa reissua aamuyöllä, mutta viimein onnistui – katso upea utuinen kuva!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    4. 4

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    8. 8

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    9. 9

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    10. 10

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

    4. 4

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    5. 5

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    6. Näytä lisää