Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

Mies riehui Osuuspankissa ja hyppäsi ulkona auton katolle – kuski pyöräytti häirikön ammattitaidolla katuun

Pieksämäki
Eilen Pieksämäellä riehunut mies meni hyppimään väärän auton katolle.
Ilta-Sanomiin yhteyttä ottanut lukija kertoo erikoisesta välikohtauksesta eilen iltapäivällä Pieksämäellä.

Osuuspankissa asioinut mies oli ilmeisesti ollut tyytymätön samaansa palveluun, jonka seurauksena alkoi kaataa pankin kukkaruukkuja potkimalla.

– Yksi henkilökunnasta sanoi minulle, että asiat ei menneet hänen mielikseen. Mies tuli pankista ulos kadulle, jossa oli pysäköity auto, jossa istui pariskunta. Hän sitten hyppäsi auton konepellille ja siitä sitten katolle, silminnäkijä kertoo.

Hyppijä ei kuitenkaan osannut arvata, että auton sisällä istunut mies oli vapaalla oleva poliisi. Tämä nousikin ulos autosta ja kävi toimeen.

– Mies otti kaverin kiinni ja pisti hänet siihen hyvillä otteilla pitkälleen katuun. Sanoi vaimolleen, että soita poliisit, silminnäkijä sanoo.

– Hyppäsi pikkuisen väärän auton päälle. Siihen alkoi kertyä porukkaa ja joku tiesi kertoa, että kiinniottaja tosiaan on ammatiltaan poliisi.

Paikalle saapui virkapukuisten poliisien partio, joka raudoitti kiinniotetun ja ohjasi tämän poliisiautoon. Kiinniotetun seurassa ollut mies kuitenkin päätti alkaa soittaa suutaan, jonka seurauksena poliisi otti myös hänet kiinni.

Silminnäkijä kertoo, että aluksi tilanne oli hivenen uhkaava.

– Kyllähän se mielessä kävi, että onko nää aseistautuneita nää kaverit. Mitä vedetään esiin jos joku menee siihen puuttumaan. Ei onneksi tarvinnut, olikin ammattilainen paikalla.

Itä-Suomen poliisi vahvistaa silminnäkijän tarinan ja kertoo, että kiinniotettuja miehiä syytetään vahingonteosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Mestaripakki lähtee Tapparasta – haluaa nähdä seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon valittua tyttöystäväänsä useammin

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan – tylynä Fuengirola-lehdessä mielensäpahoittajalle: ”Kannattaisi palata Suomeen kylmähoitoon”

    6. 6

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    7. 7

      Säätilaan odotettavissa huomattava muutos – vapunpäiväksi on luvassa upea ilma!

    8. 8

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    9. 9

      Uskomattoman häijyä ilkeilyä Bachelor Suomessa – Tosi-tv-kaunottaret hyökkäävät kahta naista vastan: ”Parturi-kampaajat ovat diibadaababimboja”

    10. 10

      Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    3. 3

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    4. 4

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    5. 5

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    6. 6

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Mestaripakki lähtee Tapparasta – haluaa nähdä seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon valittua tyttöystäväänsä useammin

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan – tylynä Fuengirola-lehdessä mielensäpahoittajalle: ”Kannattaisi palata Suomeen kylmähoitoon”

    6. Näytä lisää