Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Mika Salolta tyly purkaus Jari Aarniolle Radio Rockilla: ”Minulla ollut ihan h**vettiä siitä lähtien”

Jari Aarnion epäillään vuotaneen julkisuuteen tiedon Mika Salon rekisterimerkinnästä.
Takavuosien formulatähti Mika Salo kertoo Radio Rockin Korporaation haastattelussa, että rekisterisotku on aiheuttanut hänelle todella vaikeita hetkiä. Entinen formulakuljettaja joutui ikävällä tavalla julkisuuden valokeilaan syyskuussa 2013, jolloin uutisoitiin Salon nimen löytyvän keskusrikospoliisin (krp) salaisesta epäiltyjen rekisterissä. Uutisen mukaan Salon epäiltiin tukeneen järjestäytynyttä rikollisuutta.

– Jos tuo pitää paikkaansa, niin tosi törkeää toimintaa. Ihan uskomatonta. Tuo tapahtui puolitoista vuotta sitten ja minulla on ollut ihan helvettiä siitä lähtien. Yhden tuollaisen kusipään takia. Ihan v***n törkeetä, Mika Salo kiroaa haastattelussa.

Salo kertoo Korporaatiolle, että rekisterisotkusta alkoi loputon oravanpyörä, joka ei ole vieläkään ohi.

– Se määrä, minkä olen saanut paskaa päälle. Olen joutunut käymään kaikenlaisissa kuulusteluissa ja minut otettiin lentokentältä kiinni, Salo sanoi.

Salo ei tiennyt olleensa krp:n rekisterissä, hän kertoo Korporaatiolle.

– Olin siellä merkittynä, missä Putinkin oli. Totta kai nämä kiirehtivät hirveästi pyytämään anteeksi Putinilta, mutta minut pidätettiin. Menikö tämä ihan oikein?, Salo kysyy.

– En ole koskaan tavannut Jari Aarniota. En tiedä, mitä syytä hänellä on ollut vuotaa minusta tietoja, Salo sanoo haastattelussa.

Aarniota epäillään virkarikoksesta

Eilen julki tulleesta Aarnio-jutun esitutkintamateriaalista ilmenee, että juuri Jari Aarnion epäillään vuotaneen tiedon Salon rekisterimerkinnästä Suomen Kuvalehden ja MTV3:n toimittajille. Epäilyjen mukaan Aarnion motiivina olisi ollut krp:n maineen mustaaminen.

Toimittajat kieltäytyivät kuulusteluissa kommentoimasta epäiltyä kanssakäymistä Aarnion kanssa lähdesuojaan vedoten.

Aarnioon liitetyistä datalaitteista löytyi kuitenkin runsaasti teksti- ja sähköpostiviestejä, jotka syyttäjien mukaan olivat toimittajien ja Aarnion välisiä.

”Mikä sulla tilanne/mieliala. Mulla ois formula juttu valmiina. Ehditkö lukea,” Suomen Kuvalehden toimittaja esitutkinnan mukaan viestitti Aarniolle muutama tunti ennen jutun julkaisemista lehden verkkosivuilla.

Mika Salo teki tietojensa vuotamisesta tutkintapyynnön, mutta veti sen sittemmin takaisin rauhoittaakseen tilanteen ympärillään.

Tutkintaa kuitenkin jatkettiin epäiltyinä virkarikoksina, jolloin kyse ei ole asianomistajarikoksesta. Nyt Aarniota epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta. Lisäksi hänen epäillään yllyttäneen virkarikoksiin alaistaan, joka haki Saloa koskevat tiedot rekisteristä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  2. 2

    Teloituskolikon juhlarahasarjassa myös kuva kuolleesta pakolaispojasta – Suunnittelija paljastaa valinnan syyn

  3. 3

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  4. 4

    Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

  5. 5

    Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

  6. 6

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  7. 7

    Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

  8. 8

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  9. 9

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  10. 10

    Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  3. 3

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  4. 4

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  5. 5

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  6. 6

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  7. 7

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  8. 8

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  9. 9

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  10. 10

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  2. 2

    Teloituskolikon juhlarahasarjassa myös kuva kuolleesta pakolaispojasta – Suunnittelija paljastaa valinnan syyn

  3. 3

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  4. 4

    Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

  5. 5

    Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

  6. Näytä lisää