Ritva

Kotimaa

Valikko

Perheenjäsenet luulivat, että ukki on kuollut – mummi soittikin miljoonavoitosta

Julkaistu:

Jyväskyläläisten isovanhempien ja heidän kahdeksan lapsenlapsensa porukkalottoon osui huhtikuussa yksi arvonnan neljästä täysosumasta. Tämä tiesi porukalle miljoonan euron voittoa.
Eläkeläispariskunta katseli huhtikuisena lauantai-iltana lottoarvontaa televisiosta. Heillä oli jo vuosikausia ollut yhteinen porukkapeli parikymppisten lastenlastensa kanssa.

Isoäidin vastuulla oli pelata porukkapeli aina muutamaksi viikoksi eteenpäin. Omista, lasten ja lastenlasten syntymäpäivistä koostuva rivi on sama viikosta toiseen.

Lottokone alkoi sylkeä tutunnäköisiä numeroita. Tässä vaiheessa piti jo kaivaa kuponki esiin, vaikka pariskunta muistaa tutun rivin ulkoa. Porukalle oli osunut täysosuma, mikä tiesi miljoonan euron voittoa, eli 100 000 euroa kullekin.

”Ensimmäinen ajatus oli, että ukki on kuollut”

Isoäidille tuli kiire tavoittaa lapsenlapsensa puhelimitse, mutta lauantai-iltana heidän kiinnisaamisensa oli helpommin sanottu kuin tehty.

Vanhin pojanpoika oli ollut jääkiekko-ottelussa, minkä jälkeen kaveriporukka oli mennyt vielä istumaan iltaa. Jossain vaiheessa hän sattui vilkaisemaan puhelintaan, jonka näytössä vilkkui monta vastaamatonta puhelua mummilta.

– Ensimmäinen ajatus oli, että ukki on kuollut. Käskin saman tien kaverit hiljaiseksi, ja soitin mummille takaisin. Onneksi siellä olikin hyviä uutisia, pojanpoika muistelee yllätyksellistä iltaa Veikkauksen tiedotteessa.

Hän ei ollut ainoa, jonka ensimmäinen ajatus myöhään illalla tulleesta puhelusta oli, että jotain ikävää on sattunut.

– Soittelin kaikki lapsemme läpi. Sain yhden pojistamme kiinni, ja hänenkin ensimmäinen kysymyksensä oli, että kuka on kuollut, isoäiti nauraa.

Ukille uusi auto kaikilla herkuilla

Tuore voitto on jo maksettu voittajille. Nuoriso suunnittelee sijoittamista omaan asuntoon. Myös isoisän sijoituskohde tuntuu olevan jo selvillä.

– Hankin hyvän auton kaikilla herkuilla. Ajattelin, että kyllä minä tähän ikään mennessä olen ansainnut kunnon menopelin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Hulppeat häät New Yorkissa: Missikaunotar Krista Haapalainen meni naimisiin – häikäisevän kaunis morsian!

    6. 6

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    7. 7

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    8. 8

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    9. 9

      Upeat kuvat Hossasta: Tällainen on Suomen uusin kansallispuisto – helmenä Julma-Ölkky

    10. 10

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    7. 7

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    8. 8

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    9. 9

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    10. 10

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Hulppeat häät New Yorkissa: Missikaunotar Krista Haapalainen meni naimisiin – häikäisevän kaunis morsian!

    6. Näytä lisää