Uuno

Kotimaa

Valikko

Tuntematon uhkasi ulosteella ja ninjakapuloilla - mopoautokuski peruutti kaksi kilometriä pakoon

Julkaistu:

Maantieraivo
Teini-ikäinen, mopoautoa kuljettanut nuorukainen joutui tuntemattoman henkilön silmittömän raivon kohteeksi Salon keskustassa. Asiat etenivät lopulta siihen pisteeseen, että apuun tarvittiin poliisia.
Mopoautokuski hämmästyi, kun henkilöauto ohitti hänet ja alkoi sen jälkeen hidastella edessä. Lopulta molemmat kuljettajat pysähtyivät. Henkilöautosta astui ulos 21-vuotias mies, joka heilutteli käsissään japanilaisia ”ninjakapuloita”, joiden välissä on rautaketju.

– Hän käski avaamaan ikkunan tai paskoo mopoautoon ja hyökkää päälle, paniikkiin mennyt mopoauton kuljettaja kertoi poliisin esitutkinnassa.

Tämän jälkeen 21-vuotias uhkaavasti käyttäytynyt mies repi mopoauton toisen etuikkunan auki ja nappasi ovesta kiinni. Mopoautokuski lukitsi ovet, löi pakin päälle ja etuovi lähes repesi irti. Hän kuvaili tilannetta jälkikäteen hyvin pelottavaksi. Mitään syytä tuntemattoman 21-vuotiaan käytökseen teinikuski ei osannut arvata.

21-vuotias roikkui lähes koko kahden kilometrin peruutusmatkan mopoauton etupuskurissa kiinni. Viimein mopoautossa mukana ollut matkustaja sai soitettua poliisille. Lopulta tilanne rauhoittui, mutta aineelliset vahingot ja uhrin järkytys olivat mittavat.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsitteli viime elokuussa tapahtunutta episodia nyt keväällä. Tuomio annettiin toukokuun puolivälissä. 21-vuotias mies sai puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion yllytyksestä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, laittomasta uhkauksesta, vahingonteosta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Tuomiossa otettiin huomioon 21-vuotiaan aikaisempi ehdollinen vankeusrangaistus.

Mopoauton vaurioiden korjaamis- ja hinauskustannukset olivat noin 7700 euroa. Ne käräjäoikeus langetti tuomitun maksettavaksi. 21-vuotiaan kanssa samassa autossa ollut mies ei osannut oikeudessa kertoa syytä kaverinsa käytökseen, eikä siitä tehnyt kunnollista selkoa itse tuomittukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    2. 2

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    3. 3

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    4. 4

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    5. 5

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    6. 6

      Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

    7. 7

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    8. 8

      Kuva kertoo kaiken – F1-sensaatio sai palkintopallilla inhottavan yllätyksen: ”Olen liian nuori!”

    9. 9

      Lewis Hamilton lyttäsi törkeän tempun tehneen Sebastian Vettelin: ”Hän häpäisi itsensä”

    10. 10

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    6. 6

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    7. 7

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    8. 8

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    9. 9

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    10. 10

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    2. 2

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    3. 3

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    4. 4

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    5. 5

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    6. Näytä lisää