Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Riita 9-vuotiaan kiekkojuniorin erottamisesta jatkuu – vanhemmat eivät ole tyytyväisiä joukkueen tarjoukseen

Julkaistu:

Juniorit
SM-liigatason junioritiimin hallitus perui pojan irtisanomisen joukkueesta. Hän ei saa kuitenkaan pelata oman ikäistensä joukkueessa. Tämä ei vanhemmille käy.
Kaksi vuotta SM-liigatason junioriseurassa jääkiekkoa pelannut 9-vuotias poika erotettiin äskettäin oudon saagan päätteeksi. Syynä oli se, että pelaajan vanhemmat ja joukkueen valmentajat riitautuivat keskenään.

Vanhemmat olivat erottamispäätöksestä järkyttyneitä ja poika itki. Isän tulkinnan mukaan erimielisyydet ovat johtuneet siitä, että poikaa ei ole kohdeltu tasavertaisesti muiden poikien kanssa.

– Tässä on ollut erinäköistä pojan syrjimistä jo pidemmän aikaa, eikä me olla tiedetty, mistä se on johtunut. Me olemme sitten vaatineet vanhempina pojalle oikeutta ja pitäneet hänen puoliaan. Tästä on sitten syntynyt vanhempien ja valmentajien välille näkemyseroja. Ihmiset eivät ole riidelleet, vaan asiat, pojan isä sanoo.

Paikanalennus kompromissina

Pojan vanhemmat korostavat sitä, että kaikkia kohdeltaisiin tasavertaisesti.

– Emme ole pojasta väkisin tekemässä mitään NHL-tähteä, emmekä vie häntä väkisin eteenpäin. Haluamme, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti. Hän pärjää kuitenkin taidollisesti ja muilta ominaisuuksiltaan yhtä hyvin kuin muut pojat ikäluokassaan, isä kertoo.

Pojan erottamispäätöstä käsiteltiin SM-liigatason junioriseuran hallituksessa maanantai-iltana. Päätös oli se, että pojan irtisanominen peruttiin. Poika ei saa kuitenkaan osallistua omanikäisten poikiensa joukkueeseen, vaan vuotta nuorempiin tai harrastesarjajoukkueeseen. Tämä ei pojan vanhempia miellyttänyt.

– Erottamispäätös kumottiin, mutta poika ei saa pelata omassa ikäluokassaan. Ja tälle päätökselle ei ollut mitään perusteita. Ei tämä tee poikaa tyytyväiseksi, kun hän haluaa kuitenkin pelata omien kavereidensa kanssa.

– Ja tarjous harrastesarjasta on vähän jopa naurettava. Siellä harjoitellaan vaan kerran viikossa. Poika haluaa kuitenkin pelata ja harrastaa kunnolla, isä sanoo.

Pallo vanhemmilla

Junioriseuran johto oli tiistaina vaitonainen tapauksesta. Illansuussa toiminnanjohtaja välitti ainoastaan tiedotteen, jossa seura toisti kantansa.

– Pelaajalle ei tarjota pelipaikkaa 2005-syntyneiden ryhmästä, johtuen pelikaudella 2014–2015 pelaajan vanhempien urheiluhengen vastaisesta käyttäytymisestä muun muassa joukkueen toimihenkilöitä ja valmentajia kohtaan.

– Seura ei kommentoi tämän enempää tapausta julkisesti 9-vuotiaan lapsen edun vuoksi.

Junioriseuran hallitus odottaa vanhemmilta nopeaa päätöstä, hyväksyvätkö he seuran tarjouksen. Vanhemmat eivät aio tarjoukseen tyytyä, vaan he vaativat seuralta perusteluja maanantaina tehdylle ratkaisulle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    4. 4

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    5. 5

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    6. 6

      Charlie-vauvan tapaus kuohuttaa – vakavasti sairasta poikaa hoitavaan sairaalaan sataa tappouhkauksia

    7. 7

      Tutkijat löysivät viitteitä eksoottisesta ”enkelihiukkasesta” – 80 vuotta sitten ennustettu fermioni on itse oma antihiukkasensa

    8. 8

      Conor McGregor tiukassa sanasodassa NBA:n supertähden kanssa – taustalla Mayweatherin vankilatuomio

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    9. 9

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    4. 4

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    5. 5

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    6. Näytä lisää