Martta

Kotimaa

Valikko

Pahamaineinen elinkautisvanki ei ehkä sittenkään vapaaksi – 15-vuotiaana murhatun Tuulin isä: ”Loistojuttu!”

Julkaistu:

Rikos
15-vuotiaana raa’asti surmatun Tuuli Ikosen isä Kari Ikonen ilahtuu kuullessaan, että Rikosseuraamuslaitos (Rise) hakee muutosta tytön murhaajan vapauttamispäätökseen.
– Loistojuttu! Pidän lohduttavana sitä, että toivoa uudesta käsittelystä vielä on, Ikonen sanoo.

Risen pääjohtaja Esa Vesterbacka ilmoitti tiistaina, että laitos aikoo hakea korkeimmalta oikeudelta valituslupaa Helsingin hovioikeuden päätökseen vapauttaa surmaaja. Vapauttaminen tapahtuisi syyskuussa 2016.

Rise vastusti miehen vapauttamista jo hovioikeudessa. IS on aiemmin kertonut, että hänet arvioitiin korkeimpaan riskiluokkaan elinkautisvangeille ennen mahdollista vapauttamista tehdyssä vaarallisuusarvioinnissa. Jaottelu tehdään matalan, keskitason ja korkean riskitason mukaan.

Tuuli Ikonen murhattiin Tampereella vuonna 1995. Jo kaksi vuotta aiemmin surmaaja oli syyllistynyt 13-vuotiaan tytön raiskaukseen.

Vuonna 2006 murhamies pääsi muutamaksi tunniksi vankilomalle. Hän syyllistyi heti pienen lapsen törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Hovioikeus perusteli vapauttamista mm. jo nyt pitkällä vankeusajalla (19,5 vuotta), miehen opiskelulla, päihteettömyydellä ja sillä, että tällä on sosiaalinen verkosto olemassa.

Kari Ikonen pitää hovioikeuden päätöstä huonosti perusteltuna, kun toiseen puntariin asetetaan miehen henkilöhistoria ja vaarallisuusarvio.

– Opiskellut hän on siitä asti, kun tuli Suomeen, mutta valmista ei ole tullut, ja kavereitahan on kaikilla, Ikonen hymähtää.

Murhasta tuomittu mies on somalitaustainen.

Isä toivoo julkisia perusteluja

Hovioikeus käsitteli tapauksen suljettujen ovien takana ja jutusta annettuun julkiseen selosteeseen on ratkaisun taustoja kirjattu vain hyvin niukalti.

Kari Ikonen toivoo tapauksen käsittelyä korkeimmassa oikeudessa senkin takia, että perusteluja saataisiin julki laajemmin.

Tässä on nyt kysymys muiden turvallisuudesta.

– Olisi tärkeää saada ratkaisulle kunnolliset julkiset perustelut ja linjanvetoa ja raameja tulevaisuutta varten. Tässä on nyt kysymys muiden turvallisuudesta.

Elinkautisesta ehdonalaiseen vapauttamisen ohella keskustelua on herättänyt kysymys Tuulin surmaajan maasta karkottamisesta. Karkotuspäätös on olemassa ja voimassa, joten periaatteessa karkotus voisi tapahtua heti miehen vapauduttua.

Toimeenpano voi kuitenkin osoittautua ongelmalliseksi. Pakkopalautuksia Somaliaan ei ole voitu poliisin mukaan tehdä aikoihin, koska siellä ei ole virallista valtionhallintoa, joka ottaisi miehen vastaan. Somalimaan ja Puntlandin alueille palauttaminen saattaisi viranomaisten mukaan olla helpompaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  3. 3

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  4. 4

    MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

  5. 5

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  6. 6

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  7. 7

    Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  8. 8

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  9. 9

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  10. 10

    Aivopesua vai lasten leireilyä? Rosatomin hämmennystä herättänyt leiri alkoi tänään Pohjanmaalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  3. 3

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  4. 4

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  5. 5

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  6. 6

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  7. 7

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  8. 8

    Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

  9. 9

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  10. 10

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  3. 3

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  4. 4

    MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

  5. 5

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  6. Näytä lisää