Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Poliisi epäilee: Mies yritti murhata naapurinsa Ruovedellä – outoja ääniä seurasi karmea herätys

Julkaistu:

Sisä-Suomen poliisi tutkii erikoista murhayritystä Ruoveden Jäminkipohjassa. Naapurinsa kanssa riitaantuneen miehen epäillään sytyttäneen tämän talon yöllä tuleen.
Vuonna 1959 syntynyt mies heräsi perjantain vastaisena yönä pihalta kuuluvaan meteliin ja lotisevaan ääneen. Mies kertoi poliisille, että hän huomasi ikkunasta, kuinka ulkona oli mies heittämässä jotakin nestettä talon kuistille.

Aikaa ei ollut hukattavaksi, sillä pian kuisti ja talon seinä olivat ilmiliekeissä. Myöhemmin paljastui, että tulessa oli myös autotalli.

Mies pääsi pakenemaan ulos viime hetkellä, mutta sai vakavia vammoja juostessaan palavan kuistin läpi pihalle. Hänet kuljetettiin tehohoitoon, mutta hänellä ei ole välitöntä hengenvaaraa. Tulipalo ei aiheuttanut vaaraa muille ihmisille. Uhrin koira jäi kuitenkin liekkeihin ja menehtyi.

Poliisin tutkinnassa vahvistui, että kuisti oli sytytetty tahallisesti. Apuna oli käytetty ilmeisesti bensiiniä.

Poliisi tutkii: Taustalla naapureiden kiistat

Uhri on kertonut tunnistaneensa pihalla liikkuneen miehen naapurikseen. Naapuri, vuonna 1949 syntynyt mies, on pidätetty ja häntä esitetään ensi viikon alussa vangittavaksi todennäköisin syin. Poliisi epäilee häntä murhan yrityksestä. Epäilty itse kiistää osallisuutensa tekoon.

Poliisin tietojen mukaan naapurusten välit olivat olleet jo pitkään kireät. Riitoihin liittyy myös yksi syyteharkinnassa oleva tapaus, jossa kiinniotetun miehen epäillään pahoinpidelleen uhria viime lokakuussa. Muuta merkittävää rikostaustaa hänellä ei poliisin mukaan ole.

Rikoskomisario Jari Kinnusen mukaan asiaan liittyy naapurusten välisiä, asumiseen liittyviä kiistoja. Tässä vaiheessa hän ei halua kuvailla riidanaiheita tarkemmin.

Naapureille tulee aina silloin tällöin mitä erilaisimmista asioista keskustelua. Niin kai tässäkin on tapahtunut.

– Naapureille tulee aina silloin tällöin mitä erilaisimmista asioista keskustelua. Niin kai tässäkin on tapahtunut, Kinnunen kommentoi.

Se, että naapurien erimielisyydet kärjistyvät näin dramaattisella tavalla, on harvinaista, mutta ei ennenkuulumatonta. Kinnusen mukaan vastaavia tapauksia tulee poliisin tietoon suunnilleen vuosittain.

– Ei se ihan tavallisin motiivi ole kuitenkaan.

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa kuulusteluilla ja paikkatutkinnalla.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  3. 3

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  4. 4

    Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

  5. 5

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  6. 6

    DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

  7. 7

    Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

  8. 8

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  9. 9

    BB-talossa syttyi järkyttävä rähäkkä – turvamiehet ryntäsivät paikalle: Tapahtumaketjulle karu päätös

  10. 10

    10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  5. 5

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  6. 6

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  7. 7

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  8. 8

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  9. 9

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  10. 10

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  3. 3

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  4. 4

    Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

  5. 5

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  6. Näytä lisää