Perttu

Kotimaa

Venäjä varustaa Itämerta – ”Odotettavissa uusia sukellusveneitä”

Julkaistu:

Venäjä varustaa Itämerta ja koko armeijaansa huolestuttavaa tahtia, vaikka talous syöksyy, asiantuntijat arvioivat turvallisuusseminaarissa Turussa.
Ensin hyvä uutinen Venäjästä: sen luoteisraja eli Pohjola ja Itämeri eivät ole Venäjälle erityinen huolenaihe. Sitten Venäjän kehitystä luotaaviin synkkiin arvioihin, joita riitti runsaasti Turun kadettipiirin järjestämässä asiantuntijaseminaarissa Pohjolan turvallisuustilanteen muutoksesta.

– Venäjän haluttomuus tehdä puolustusmenoihin sopeutuksia vaikeassa taloustilanteessa kertoo päättäväisyydestä, jolla maa suhtautuu asevoimien kehitykseen, merivoimien esikuntapäällikkö, lippuamiraali Juha Vauhkonen sanoi seminaarissa perjantaina.

Venäjän varustelu näkyy jatkossa yhä enemmän myös Itämerellä. Uudet taistelualukset, Steregushchy-luokan korvetit, ovat jo lisänneet Venäjän laivaston suorituskykyä Itämeren alueella. Neljä alusta on mennyt kokoonpanoon vuosina 2007–2014, ja tulossa on kaksi lisää.

– Odotettavissa on, että Venäjä ottaa käyttöön Itämerellä mahdollisesti myös uusia sukellusveneitä. Nämä ja pinta-alukset varustetaan laukaisujärjestelmillä, jotka mahdollistavat Kalibr-ohjusjärjestelmän käytön, Vauhkonen kertoi.

Ohjusjärjestelmään kuuluu paitsi sukellusveneiden torjunta, myös maakohteita vastaan laukaistavia risteilyohjuksia, joiden kantama on samaa luokkaa kuin Yhdysvaltojen Tomahawk-ohjusten eli 2 500 kilometriä.

Taloudessa paluu menneisyyteen

Venäjään erikoistunut Turun kauppakorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan professori Kari Liuhto sanoi tilaisuudessa, ettei hän pidä Venäjää markkinataloutena ja paluu neuvostomenneisyyteen voi vielä kiihtyä.

– Venäjällä on alkanut elää ajatus siitä, että markkinataloudesta luovuttaisiin ja siirryttäisiin valtiojohtoiseen talouteen. Viimeisimpien mielipidemittausten mukaan yli puolet venäläisistä kannattaa valtiojohtoista taloutta, vain neljännes markkinataloutta, Liuhto sanoi.

– Puheissa reformoidaan, teoissa askelletaan taaksepäin.

Venäjällä menee tänään huonommin kuin eilen, mutta huomattavasti paremmin kuin huomenna.

Nykyisellä talouden tuotantorakenteella Venäjä ei pysty enää tarjoamaan talouskasvua, Liuhto katsoo. Valtiojohtoinen malli olisi tekohengitystä talouteen, mutta jos siihen mennään, se olisi lopun alkua.

– En usko laajan sodan todennäköisyyteen, enkä ydinaseen käyttöön. Haluan uskoa, että venäläinen kenraali kantaa vastuuta. Uskon, että (uhittelun) taustalla on muuta, Venäjä yrittää pelotella luopumaan pakotteista.

Liuhtolla on tästä teoria. Sotaisilla puheilla Venäjä yrittää ehkä suojata kaasuyhtiö Gazpromia, jota Euroopan unionin komissio epäilee markkina-aseman väärinkäytöksistä. Liuhto sanoo Ilta-Sanomille, että yhtiötä lähellä olevien venäläislähteiden mukaan puhetta olisi ollut jopa yhdeksään miljardiin euroon nousevista korvausvaateista.

– Venäjällä menee tänään huonommin kuin eilen, mutta huomattavasti paremmin kuin huomenna. Talous sukeltaa lähivuosina. Euraasian unioni, strateginen geopoliittinen hanke, ei tule onnistumaan, ja se lisää syöksyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    4. 4

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. 6

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    7. 7

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    8. 8

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    9. 9

      Yle ja HS: Hampurin poliisilla tiedot kolmesta Turun puukotuksen epäillystä

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. 6

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    9. 9

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    4. 4

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. Näytä lisää