Soini, Veini

Kotimaa

Vanhusten järkyttävät tarinat päivystyksistä: Diagnoosi koskematta ja sekavuudeksi leimattu aivoverenvuoto

Julkaistu:

Ilta-Sanomien artikkeli muistisairaan vanhuksen kotiin lähettämisestä poiki lukijoilta useita esimerkkitarinoita.
IS uutisoi muutama viikko sitten tapauksesta, jossa 84-vuotias, muistisairas nainen lähetettiin päivystyksestä kotiin keskellä yötä ilman ulkovaatteita ja kotiavaimia.

Artikkeli poiki useita lukijoiden yhteydenottoja.

1. ”Sekavuus” olikin aivoverenvuoto

Jouluaattona 74-vuotias nainen kaatui kotonaan. Hän sai päähänsä kymmensenttisen haavan, josta vuoti runsaasti verta. Nainen vietiin ambulanssilla päivystykseen, jossa haava tikattiin onnistuneesti.

Päivystys otti yhteyttä naisen tyttäriin ja kehotti heitä hakemaan äidin pois ja tarkkailemaan tätä vuorokauden ajan. Tyttäret kuitenkin kieltäytyivät, koska äiti kuulosti puhelimessa hyvin sekavalta eikä pystynyt muodostamaan ensimmäistäkään järkevää lausetta. Hoitajien mukaan nainen oli ”hieman sekava”. Hän ei myöskään liikkunut sängystä, koska tunsi huimausta pystyyn yrittäessään.

Sairaanhoitajan koulutuksen saanut tytär vaati, että äidille olisi järjestettävä vuodepaikka yön yli, mihin päivystyksessä suhtauduttiin nihkeästi. Muutaman tunnin kuluttua tytär sai puhelun, jossa äidin kerrottiin pääsevän toiseen sairaalaan yöksi. Tyttären mukaan puhelun sävy oli omaisia syyllistävä.

Seuraavana päivänä sairaalan henkilökunta ei suostunut kotiuttamaan naista, koska heidän mielestään tämän kunto ei ollut riittävän hyvä. Sairaalassa naisen pää kuvattiin ja hänestä otettiin verikokeet.

Naisen sekavuuden syiksi paljastuivat lievä, itsestään tyrehtynyt aivoverenvuoto sekä hyvin matala hemoglobiini, jonka vuoksi jouduttiin tekemään verensiirto. Naisen todettiin kärsivän myös nestehukasta. Sairaalasta hän pääsi vasta kolmen kuukauden hoidon ja kuntoutuksen jälkeen.

2. Sairaalan aulassa ilman kenkiä ja ulkovaatteita

Muistisairaudesta kärsivä iäkäs nainen kuljetettiin ambulanssilla päivystykseen Tampereella. Jostain syystä ambulanssin henkilökunta ei ottanut mukaan potilaan ulkovaatteita ja kenkiä.

Iltapäivällä nainen soitti sukulaiselleen ja ilmoitti jäävänsä yöksi tarkkailtavaksi sairaalaan. Naisen mukaan myös kotihoitoon oli ilmoitettu asiasta.

Puoli tuntia myöhemmin nainen soitti sukulaiselleen uudelleen ja kertoi istuvansa yksin sairaalan aulassa pyörätuolissa. Naisen mukaan häntä oli kehotettu soittamaan taksi tai omainen paikalle, jotta hän pääsisi poistumaan sairaalasta.

Sukulainen uskoo, että naisen tilanne muuttui päivystyshenkilökunnan vuoron vaihduttua. Hän haki naisen, mutta kuljetus oli hankalaa puuttuvien ulkovaatteiden vuoksi. Myöskään kotihoidolle ei oltu ilmoitettu kotiuttamisesta. Vaadittiin useita puhelinsoittoja, ennen kun kotihoito ymmärsi, että naiselle tulee sittenkin tulla antamaan hänen iltalääkkeensä.

3. Kulumadiagnoosi potilaaseen koskematta

Alzheimerin tautia ja aivorappeumaa sairastava 79-vuotias nainen oli kuukauden sisällä joutunut lähtemään kahdesti ambulanssilla päivystykseen selkäkivun vuoksi.

Ensimmäisellä kerralla iltapäivällä päivystykseen tullut nainen lähetettiin kotiin keskellä yötä. Omaiset soittivat isoäidille, jolloin tämä totesi, että häntä istutetaan aulassa ja että hänelle on annettu särkylääkettä. Aamulla ei muistisairas enää osannut kertoa, oliko saanut jonkinlaista ohjeistusta selkävaivansa kanssa pärjäämiseen.

Toisella kerralla päivystyksessä tutkimus oli tarkempi, sillä naisesta otettiin verikokeet. Isoäitiä kuitenkin istutettiin tälläkin kertaa aulassa ja hänelle annettiin särkylääkettä. Omaisten kysellessä asiasta lääkäreiltä, heille kerrottiin, että isoäidin selässä oli kulumaa, eikä asialle voinut mitään.

Omaiset ihmettelivät diagnoosia, joka oli annettu ilman, että isoäidin selkään olisi edes koskettu. Nainen lähetettiin jälleen takaisin kotiin keskellä yötä.

4. ”Asiallinen rouva”– aika ja paikka hukassa

Aiemmin täysin omatoiminen, yksin omakotitalossaan asuva 75-vuotias nainen kaatui kotonaan ja sai aivoverenvuodon. Leikkauksen seurauksena hänen kehonsa vasen puoli halvaantui, mistä käynnistyi puolen vuoden mittainen sairaalakierre.

Sairaanhoitajana työskentelevän omaisen mukaan hoito oli enimmäkseen erinomaista. Ainoastaan saman sairaalan päivystyksessä ilmeni ongelmia. Naisen kotiuttamista perusteltiin useaan otteeseen puhelimessa muun muassa sillä, että tämä oli ”asiallinen” tai että hän käveli, eikä tuntenut huimausta.

Kun omainen meni hakemaan naista kotiin, oli totuus yleensä toisenlainen.”Asiallinen” rouva ei tiennyt, mikä päivä oli tai missä hän itse oli. ”Kävelevä” taas tarkoitti hoitajan ja rollaattorin tukemana vaivalloisesti liikkuvaa. Korkean verenpaineen aiheuttamasta huimauksesta kärsivä nainen haluttiin kotiuttaa heti paineiden laskettua, mutta syytä korkeaan verenpaineeseen ei kuitenkaan haluttu selvittää.

Neljällä kerralla kuudesta omainen kieltäytyi ottamasta naista mukaansa, koska pystyi oman koulutuksensa pohjalta sanomaan naisen olevan sellaisessa kunnossa, ettei tämä olisi pärjännyt kotona. Tällöin naiselle lopulta saatiin järjestymään vuodepaikka toisaalta. Yhdellä kerralla sairaalareissu venyi kolmeen viikkoon.

Lääkäri kertoi omaiselle suoraan, että kyse oli vuodepaikkojen riittävyydestä. Omainen uskoo, että nainen olisi jo kuollut, elleivät hänen läheisensä olisi osallistuneet hoidon eri vaiheisiin. Nyt, neljä vuotta myöhemmin, nainen asuu edelleen omassa talossaan kotihoidon, fysioterapian ja muiden apujen turvin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Seppälää haetaan konkurssiin

    6. 6

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    8. 8

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    9. 9

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    10. 10

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    10. 10

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Seppälää haetaan konkurssiin

    6. Näytä lisää