Ritva

Kotimaa

Valikko

Kiitospäivän kalkkunat uhattuna Yhdysvalloissa

Julkaistu:

Yhdysvalloissa puhjennut lintuinfluenssaepidemia saattaa vaikeuttaa kiitospäivän kalkkunan saantia marraskuussa, sanovat tuottajien ja kaupan edustajat.
Lintuinfluenssaepidemia on romahduttanut Yhdysvaltain keskilännen siipikarjanlihan ja kananmunan tuotantoa viime viikkoina.

H5N2-virus on levinnyt jo 14 osavaltion alueelle. Minnesota on tärkein kalkkunantuotantoalue. Sen tuottajat epäilevät, ettei tuotantoa ehditä lisätä tarpeeksi tyydyttämään kiitospäivän kysyntää. Kalkkuna kuuluu perinteisesti kiitospäivän juhlapöytään Pohjois-Amerikassa.

Lintuinfluenssaviruksen vuoksi kaikkiaan yli 21 miljoonaa kanaa ja kalkkunaa on jouduttu tai joudutaan teurastamaan ja hävittämään. Ensimmäiset lintuinfluenssatapaukset löytyivät Yhdysvalloista joulukuussa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  2. 2

    Tallipomo ihasteli Kimi Räikkösen paalupaikkakierrosta – ”Hämmästyttävän hieno”

  3. 3

    Nuorukaisen auto lipesi hiekkatiellä Jämsässä – törmäsi tien sivussa olleeseen naiseen

  4. 4

    Tuomaristo nuhteli Vetteliä – niukka tappio Räikköselle kismitti saksalaista

  5. 5

    Jimi Hendrix shokeerasi Helsingissä 50 vuotta sitten – Remu Aaltonen mykistyi: ”En ole tähän päiväänkään mennessä semmoista nähnyt”

  6. 6

    Vaarallinen kohtaaminen tallentui Esan kameraan – kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui

  7. 7

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  8. 8

    Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

  9. 9

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  10. 10

    Hurja kuva: Amin Asikaisen ja Nadia Ammourin koira karkasi ja juoksi autotiellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  3. 3

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  4. 4

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  5. 5

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  6. 6

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  7. 7

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  8. 8

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  9. 9

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  10. 10

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  2. 2

    Tallipomo ihasteli Kimi Räikkösen paalupaikkakierrosta – ”Hämmästyttävän hieno”

  3. 3

    Nuorukaisen auto lipesi hiekkatiellä Jämsässä – törmäsi tien sivussa olleeseen naiseen

  4. 4

    Tuomaristo nuhteli Vetteliä – niukka tappio Räikköselle kismitti saksalaista

  5. 5

    Jimi Hendrix shokeerasi Helsingissä 50 vuotta sitten – Remu Aaltonen mykistyi: ”En ole tähän päiväänkään mennessä semmoista nähnyt”

  6. Näytä lisää