Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Kokoomus kritisoi keskustan linjaa – Sipilä: ”Otettu huomioon uudessa paperissa”

Politiikka
Perussuomalaisilla on valttikortit käsissään, kun hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) yrittää koota hallituspohjan viimeistään torstaina.
Lähipäivät näyttävät, kuinka paljon perussuomalaiset pystyy saamaan läpi omia, esimerkiksi maahanmuuttopoliittisia linjauksiaan neuvotteluasemassaan.

– Totta kai meillä on kompromissihalua, kaikilta puolueilta sitä täytyy löytyä. Mutta ei perussuomalaiset voi olla mikään erityistapaus, että meiltä vaaditaan enemmän kuin muilta, sanoi puheenjohtaja Timo Soini.

Keskustan ja kokoomuksen on helpohko löytää yhteisymmärrys talouslinjasta, ja EU-kirjauksen muutoksenkin Sipilä kertoo keskustan ostaneen kokoomukselta noin vain.

Keskusta oli alun perin sitä mieltä, että EU-maiden yhteistä talouskuria ei pidä enää syventää. Kokoomus ja vihreät karsastivat linjausta heti.

– Tämä kritiikki on otettu huomioon uudessa paperissa, josta nyt parasta aikaa neuvotellaan, Sipilä kertoi maanantaina.

Sdp ei ole lähdössä hallitukseen

Sisäisistä linjaeroista kärsivä Sdp on tehnyt selväksi, ettei se lähde samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa, joten Sipilällä on paineita valita kolmanneksi isoksi perussuomalaiset. Hänelle voi kuitenkin koitua vaikeaksi saada aikaan työmarkkinoita uudistava yhteiskuntasopimus, jos palkansaajapuolue Sdp ei ole hallituksessa.

Yhteiskuntasopimusta koskevien neuvotteluiden jatkostakin oli määrä sopia maanantai-iltana.

Sipilä pitää kuitenkin edelleen kiinni siitä, että hallituspohja on tiedossa torstaina, varsinaiset hallitusneuvottelut alkavat perjantaina ja toukokuun lopussa maalla on uusi hallitus.

Vääntöä koko maanantai

Vaalitulos edellyttää Sipilän mielestä sitä, että perussuomalaisten hallituskelpoisuus selvitetään juurta jaksain, vaikka puolueen muista kaukana olevat näkemykset ovat yllättäneet hänet. Sipilä oli valmis käyttämään vääntöön koko maanantain, vaikka muita eduskuntaryhmiä hän tapaa vain puoli tuntia vuoronperään tiistaina.

– Toki meillä on muitakin vaihtoehtoja siinä tapauksessa, että perussuomalaisten kanssa ei päästä yhteisymmärrykseen. Mehän ei kahdestaan muodosteta hallitusta missään tapauksessa.

Kaikki puolueet ovat yhä mukana keskusteluissa, vaikkakin vasemmistoliiton Sipilä uskoo jo asennoituvan suosiolla oppositioon.

”Liian kevyt leikkauslista”

Perussuomalaisilta Sipilä odotti muun muassa kunnon leikkauslistaa. Hänen mukaansa suurimpia näkemyseroja on juuri säästöissä, sopeutuksissa ja talousohjelmassa.

– VM:n mukaan meillä on kuuden miljardin euron sopeutustarve julkisessa taloudessa ja sen lisäksi neljän miljardin kestävyysvaje. Perussuomalaisten sopeutuslista oli aika kevyt siihen tarpeeseen.

Perussuomalaiset lähtee siitä, että sopeutustarve pienenee, jos talous nousee kasvuun ja työllisyys paranee.

– Sopeutustoimet kannattaa sopia niin, ettei niitä tarvitse joka kuukausi päivittää. Sen takia näitä neuvotteluja käydään, että näistä päästään yksimielisyyteen, Soini sanoi.

Töitä teettivät neuvotteluissa myös esimerkiksi maahanmuuttokysymykset, EU-linjaukset ja hiukan yllättäen maamiinat.

Perussuomalaiset on ollut jo pitkään sitä mieltä, että Suomen pitäisi irtautua maamiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sanoi STT:lle, että maamiinakysymyksessä neuvottelijat joutuivat turvautumaan ulkopuoliseen asiantuntija-apuun ongelmakohdan ratkaisemiseksi.

Yllä olevalla videolla Timo Soini kertoo neuvotteluiden etenemisestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin Herttoniemenrannasta löytyi ruumis

    2. 2

      Taistelu maailmanmestaruudesta on käynnissä – IS seuraa Pikkuleijonien MM-finaalia hetki hetkeltä

    3. 3

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    6. 6

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    7. 7

      Anna-Maija Tuokko liikuttui kyyneliin – viettelevä tanssi rikkoi ennätyksiä TTK:ssa: ”Aisteja, iloa, leikkiä ja seksiä”

    8. 8

      Onko nyt takatalvi? Meteorologi antoi tyhjentävän vastauksen

    9. 9

      Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

    10. 10

      Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    6. 6

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    8. 8

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    9. 9

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    10. 10

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin Herttoniemenrannasta löytyi ruumis

    2. 2

      Taistelu maailmanmestaruudesta on käynnissä – IS seuraa Pikkuleijonien MM-finaalia hetki hetkeltä

    3. 3

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. Näytä lisää