Uuno

Kotimaa

Valikko

Törkeästä rattijuopumuksesta syytetty ajoi kännissä kesken oikeudenkäynnin

Julkaistu:

Rattijuoppo
Noin 40-vuotiasta syytettiin joulukuun puolivälissä Keski-Suomen käräjäoikeudessa muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta. Kun todisteluun perehtynyt oikeus vetäytyi hetkeksi pohtimaan tuomiota, päätti alkoholia nauttinut syytetty käydä ulkona.
Mies meni lähellä oikeussalia olleeseen autoonsa ja siirsi sitä lyhyen matkaa paikasta toiseen. Ulkopuolinen henkilö näki epäilyttävän teon ja ilmoitti siitä poliisille.

Tällä välin mies palasi saliin kuulemaan tuomiotaan. Ehdonalaisessa ollut pitkän rikosrekisterin omaava mies sai käsittelyssä olleista teoistaan viiden kuukauden ehdottoman tuomion. Syntilistalla olivat törkeän rattijuopumuksen lisäksi mm. törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kätkemisrikos.

Kun mies poistui salista, vastassa oli poliisi. Uudelleen epäillyksi joutunut vietiin verikokeeseen, jonka mukaan alkoholia oli autoa siirtäessä veressä 1,67 promillea.

Edessä oli uusi oikeudenkäynti. Viime viikolla Keski-Suomen käräjäoikeus pisti tutun asiakkaan vankeuteen 20 päivää ekstraa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Äänekoskelaismiehen ajokieltoa oikeus jatkoi nyt joulukuun puoliväliin 2017 saakka.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raju suistumisturma Saarijärvellä: Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty kuski sinkoutui Mersun takapenkille

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Pelastusoperaatio käynnissä Naantalissa – sukeltajat etsivät pinnan alle vajonnutta henkilöä

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  6. 6

    Ovatko tässä Suomen upeimmat terassit? Kokoa yli 300m2, uima-allas, kaikki herkut

  7. 7

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  8. 8

    Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

  9. 9

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  10. 10

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  8. 8

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  9. 9

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  10. 10

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raju suistumisturma Saarijärvellä: Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty kuski sinkoutui Mersun takapenkille

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Pelastusoperaatio käynnissä Naantalissa – sukeltajat etsivät pinnan alle vajonnutta henkilöä

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  6. Näytä lisää