Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Sotilaallinen aktiivisuus Itämerellä lisääntynyt: ”Keino osoittaa suurvalta-asemaa”

Julkaistu:

Itämeri
Venäjä on testannut viime vuosina useita uusia merivoimien aluksiaan Itämerellä.
Itämeren merkitys Venäjän strategisena kuljetusväylänä ja kauppamerenkulun reittinä on viime vuosina vahvistunut, kirjoittaa Reserviläinen. Myös Venäjän sotilaallinen harjoitustoiminta on lisääntynyt Itämeren alueella viime vuosina merkittävästi. Vilkas meri- ja ilmavoimien harjoittelu on Venäjälle keino osoittaa suurvalta-aseman vahvistusta, arvioi strategian pääopettaja, majuri Tommi Lappalainen Maanpuolustuskorkeakoulusta lehdelle maaliskuussa.

Venäjän Itämeren laivaston päätukikohta sijaitsee Kaliningradin alueella Itämeren rannalla Liettuan ja Puolan välissä. Alkuvuodesta Venäjä ilmoitti vahvistavansa joukkojaan alueella.

Helsingin Sanomat uutisoi marraskuussa niin ikään, että Venäjä on lisännyt toimintaansa Itämerellä. Lehti viittasi Venäjän puolustusministeriön uutiseen, jonka mukaan Itämeren laivasto oli harjoitellut viime vuoden ensimmäisten kymmenen kuukauden aikana enemmän kuin koko edellisvuotena yhteensä.

Helsingin Sanomat haastatteli uutisessaan Suomenlahden meripuolustusalueen komentajaa, kommodori Markus Aarniota. Aarnion mukaan harjoituspäivien lisääntymistä selittää uusien laivojen ja sukellusveneiden testaaminen. Venäjä testasi sekä omaan käyttöön tulevia sukellusveneitä että myyntiin tulevaa sukellusveneluokkaa ja pinta-aluksia, jotka tulevat omaan käyttöön.

Ruotsissa tehtiin useita sukellusvenehavaintoja

Ruotsissa käytiin viime vuonna oma sukellusvenejahti, kun maan puolustusvoimat kertoi saaneensa todisteita maan aluevesillä vierailleesta minisukellusveneestä. Vasta tänä vuonna on kerrottu, että sukellusvenehavaintoja tehtiin lokakuussa ehkä enemmänkin kuin siihen mennessä oli kerrottu. Ruotsin puolustusvoimat on kertonut tehneensä alueloukkauspäätelmiä neljän eri havainnon pohjalta.

Niistä tärkein on armeijan omien laitteiden havainto. Sen lisäksi Ornössä yksityishenkilö sai valokuvattua, kun jonkinlainen sukellusveneeltä vaikuttava laite nousi pintaan. Myös meren pohjasta löytyi jonkinlaisen minisukellusveneeltä vaikuttavan laitteen jälki. Sen lisäksi eräs toinen luotettavalta vaikuttava yksityishenkilö oli nähnyt sukellusveneeltä vaikuttavan laitteen meressä.

Aluksen tai aluksien kansallisuutta ei ole pystytty varmistamaan.

Suomessa on kerrottu tänään, että merivoimat on etsinyt maanantaista puolesta päivästä lähtien mahdollista vedenalaista kohdetta Helsingin aluevesiltä. Merivoimien valvontajärjestelmä antoi maanantaina puolilta päivin teknisen havainnon mahdollisesta vedenalaisesta kohteesta. Merivoimat käytti viime yönä kuutta käsisyvyyspommia varoittaakseen kohteen tulleen havaituksi.

Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö on aloittanut esitutkinnan mahdollisesta vedenalaisesta alueloukkauksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

    2. 2

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    3. 3

      Aamun tuhoisa palo tallentui videolle Espoossa: Autot roihusivat ilmiliekeissä parkkipaikalla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Tämän vuoksi huijausviestit ovat niin tökeröitä – täysin looginen syy

    6. 6

      Juhannuksen kovin tietovisa

    7. 7

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    8. 8

      Harjoituksia hallinnut Max Verstappen romutti autonsa – Räikkönen ja Hamilton vaaratilanteessa

    9. 9

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    10. 10

      Ohikulkija löysi noin 20-vuotiaan miehen kuolleena ojasta Pirkkalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    8. 8

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    9. 9

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    10. 10

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

    2. 2

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    3. 3

      Aamun tuhoisa palo tallentui videolle Espoossa: Autot roihusivat ilmiliekeissä parkkipaikalla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Tämän vuoksi huijausviestit ovat niin tökeröitä – täysin looginen syy

    6. Näytä lisää