Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Tiitinen törttöilystä Ylen Ykkösaamussa: Sellaiset edustajat kuin kansakin

Julkaistu:

Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen uskoo, että uusi hallitus tarjoaa riittävät yksityiskohtaisen suunnitelman hallitusohjelman pohjaksi.
Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen torjuu arvostelun, jota on esitetty keskustan puheenjohtajan, hallitustunnustelija Juha Sipilän laajasta yhteiskuntasopimuksesta.

Hallituksen nykymuotoisesta muodostamisjärjestyksestä vastaava Tiitinen katsoi Ylen Ykkösaamussa, että laaja strategiapaperi ei ole perustuslaillinen ongelma.

Esimerkiksi valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén muistutti Ylelle, että perustuslain mukaan hallituksen tulee viivyttelemättä antaa tiedonantonsa eduskuntaan käsittelyyn.

Jos ohjelma on hyvin ylimalkainen ja tarkemmat sisällöt jäävät syksyyn, voidaan kysyä minkälaisesta ohjelmasta eduskunta päättää, Hidén sanoi.

Tiitisen mukaan strategiapaperista liikkuu epämääräisiä käsityksiä, mutta uskoo itse sen riittävän sisällöllisesti perustuslain vaatimuksiin.

– Kuvittelisin, että siinä on paitsi keskeiset tavoitteet, myös osallistuvien puolueiden kohdalla sovittu yhteisymmärrys keskeisistä keinoista, joilla tavoitteisiin päästään, Tiitinen sanoi.

– En usko, että se on muutaman rivin paperi. Kyllä siinä saattaa paperia mennä liuska tai pari, ja siihen jo mahtuu kaikenlaista.

Arvokkuutta eduskunnan ulkopuolella

Tiitinen otti myös kantaa kansanedustajien käyttäytymiseen. Julkisuudessa on puitu perussuomalaisten Teuvo Hakkaraisen humalaista käytöstä sekä keskustan Paavo Väyrysen pallottelua euroedustajan ja ministeritoiveiden välillä.

– Jokainen Suomen vapaa kansalainen tekee mitä tekee, ei siihen voi puuttua, ja se koskee myös kansanedustajia. Mitä tulee kansanedustajilta edellytettävään käytökseen, siinä on vanhat pelisäännöt, arvokas käytös ja menettely, joka ei loukkaa toista.

– On viisasta edustajien noudattaa samoja periaatteita eduskunnan ulkopuolisessakin toiminnassa. Kansa on ylituomari, ja edustajiensa arvioitsija. Sellaiset edustajat kuin kansakin.

Eduskunta järjestäytyy tiistaina, jolloin valitaan puhemiehet. Keskiviikkona on avajaiset. Tiitisen mukaan suurimman eduskuntaryhmän edustajan koolle kutsuma neuvottelu on jo tiistaina iltapäivällä puhemiesvaalin jälkeen.
  • Seppo Tiitinen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    5. 5

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    6. 6

      Muistatko 10 vuoden takaisen hullun F1-kisan? Debytantti nousi 22. ruudusta kärkeen – ura oli pian ohi

    7. 7

      Kolmivuorotyö vie SM-hopeamitalistin voimat – ”Vuokra pitää maksaa”

    8. 8

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    5. 5

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    6. Näytä lisää