Armas

Kotimaa

Valikko

Osakeguru Oksaharju Nokia-kaupoista: Tuo rahaa ja työpaikkoja Suomeen

Nokia
Osakestrategi Jukka Oksaharjun mielestä Nokian yrityskauppa on kokonaisuutena todella hyödyllinen Suomelle.
Hän myöntää, että lyhyellä aikavälillä Suomesta varmasti katoaa työpaikkoja, mutta tähän ei hänen mukaansa pidä takertua.

– Uskon, että yksittäisiä toimintoja karsitaan, mutta en osaa sanoa mihin se kohdistuu. Onko se myynti- ja markkinointi, tuotekehitys vai hallinto. Varmaa kuitenkin on, että kohteena on Suomi, Jukka Oksaharju sanoo.

Oksaharju uskoo, että Nokian ja Alcatel-Lucentin yhdistymisen hyödyt realisoituvat 3–5 vuodessa, jonka aikana Suomeen syntyy enemmän työpaikkoja, kuin täältä kaupan myötä lähtee.

– Tällä kaupalla luodaan globaali ja kilpailukykyinen markkinajohtajayhtiö, joka menestyksellään pystyy luomaan uutta työtä Suomeen. Pitää nähdä metsä puilta: Nokia kasvaa tällä kaupalla vakavasti otettavaksi peluriksi. Mikäli kauppaa ei tehtäisi, kansainvälinen kilpailu pitäisi huolen siitä, että työpaikat häviäisivät joka tapauksessa, koska bisnes kuihtuisi, hän tiivistää.

Oksaharju painottaa, että hankkiutuminen vakavasti otettavaksi peluriksi kansainvälisillä markkinoilla on ainoa keino säilyttää työpaikat pitkällä aikavälillä.

– Monen yhtiön kohdalla on nähty, mihin johtaa tie, jolla ollaan tekemättä mitään ja jäädään suosiolla markkinajohtajuuskamppailusta ulos.

Sijoitusstrategi muistuttaa myös, että Nokian menestyminen tuo Suomeen myös selvää rahaa. Kyseessä on hänen mukaansa edelleenkin suomalaisten eniten omistama pörssiyhtiö.

– Jos katsoo Nordnet Suomea, niin viimeisimmän julkisen tiedon mukaan meillä on 110 400 suomalaista piensijoittaja-asiakasta ja heidän keskuudessaan Nokia on ykkönen. Reilu kolmannes omistaa vähintään yhden Nokian osakkeen, Nordnetissa työskentelevä Oksaharju sanoo.

– Kun yhtiö menestyy, osakkeiden arvo kasvaa. Tätä kautta tänne tulee verotuloja ja kasvava, kannattava firma, joka pystyy työllistämään pitkässä juoksussa kestävällä tavalla.
  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    3. 3

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    4. 4

      Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

    5. 5

      Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

    6. 6

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    7. 7

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    8. 8

      Suora lähetys Svinhufvudin juhlajunasta juuri nyt: Höyryjunan matkassa Luumäeltä Helsinkiin!

    9. 9

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    10. 10

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    10. 10

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    3. 3

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    4. 4

      Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

    5. 5

      Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

    6. Näytä lisää