Verneri

Kotimaa

Evp-majuri myi väärennettyä taidetta 780 000 eurolla – väittää luulleensa tauluja aidoiksi

Julkaistu:

Noin 35 väärennetyn taulun myynnistä syytetty 53-vuotias lahtelaismies kiistää syyllisyytensä rikoksiin.
Itä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii suuren taideväärennösjutun päätekijälle, eläkkeellä olevalle majurille vähintään 3,5 vuoden vankeusrangaistusta

Jutun käsittely alkoi maanantaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Asiaa käsitellään 11. toukokuuta saakka yhteensä yhdeksänä päivänä.

Miestä syytetään muun muassa kymmenestä törkeästä petoksesta ja neljästä väärennyksestä. Miehen väitetään käyttäneen väärennettyjä aitoustodistuksia tauluja myydessään.

Syytteen mukaan mies myi tauluja noin 780 000 euron arvosta. Mies kertoo pitäneensä tauluja aitoina. Hän luotti liikekumppaniinsa, Varsinais-Suomessa asuvaan 65-vuotiaaseen kuvaamataidon lehtoriin, joka vakuutti taulujen aitouden.

Asianomistajina jutussa on kymmenen yksityishenkilöä ja kaksi yritystä. Pääsyytetty myi tauluja vuosina 2000–2011.

Yksi asianomistajista on elintarvikealan miljonääri Helsingistä. Miljonääri osti syytetyltä kymmenisen vuotta sitten venäläisen avantgardistin Natalja Gontšarovan Asetelma-teoksen 100 000 eurolla.

Eniten petoksista kärsi Keski-Suomessa asuva yrittäjä, joka osti tauluja yli 250 000 eurolla. Tauluista 17 oli väärennöksiä.

Huijaukset paljastuivat vasta vuonna vuonna 2013, kun Valtion taidemuseo alkoi tutkia väärennökseksi epäiltyjä teoksia. Puolustus kyseenalaistaa käräjillä sen, voiko Valtion taidemuseokaan varmistaa yksittäisten taulujen epäaitouden.

Myös kahdesta törkeästä petoksesta ja kahdesta väärennyksestä syytetty kuvaamataidon lehtori ja kolmas syytetty, kauniaislainen 57-vuotias yrittäjä, ovat oikeuteen lähettämissään vastauksissa kiistäneet syytteet. Yrittäjää syytetään avunannosta petokseen ja väärennykseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 50 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    3. 3

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. 6

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    7. 7

      Tuomion viivästyminen kova isku Therese Johaugille: ”Otin sen raskaasti”

    8. 8

      Yksi Barcelonan iskusta epäillyistä saatu kiinni

    9. 9

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    10. 10

      Puolustusministeri Mattisilta uusi varoitus Pohjois-Korealle: aseohjelman jatkamisella ”voimakkaat sotilaalliset seuraukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 50 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 50 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    3. 3

      Video: Tältä La Ramblalla näytti vain hetki terrori-iskun jälkeen

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. Näytä lisää