Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Kaikki baarit kiinni jo kahdelta? – ”Nyt ihmiset ovat siellä kaatokännissä”

Eduskuntavaaliehdokkaat keskustelivat ravintoloiden aukiolojen mahdollisesta vapauttamisesta tai kiristämisestä.
Helsinki Beer Festivalin yhteydessä järjestettyyn paneelikeskusteluun osallistuneilta ehdokkailta kysyttiin heinän mielipidettään Suomen alkoholipolitiikan uudistamiseen tähtäävän Tolkku käteen -kansanliikkeen ehdotuksiin, joihin kuuluu muun muassa ravintoloiden aukiolojen vapauttaminen.

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok) ei lämmennyt ajatukselle.

– Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ravintoloiden aukiolojen vapauttaminen liittyy hyvin paljon muuhunkin kuin alkoholipolitiikkaan, muun muassa siihen että Helsingin keskustassa on ravintoloita, jotka sijaitsevat ihmisten asuintaloissa. Täytyy miettiä oman itsensä lisäksi muitakin ihmisiä, Räty huomautti.

Poliisina ja ravintolan järjestyksenvalvojanakin toiminut perussuomalaisten Tom Packalén oli samoilla linjoilla.

– Minusta olisi parempi, jos ihmiset menisivät ravintolaan aiemmin ja selvin päin, Packalén sanoi.

Hän muisteli lämmöllä 1990-lukua, jolloin kaikki ravintolat sulkivat ovensa jo kahdelta.

– Porukka meni jo kymmeneltä ravintolaan, ja siellä oli arkisinkin ihmisiä, jotka olivat töissä. Nyt ihmiset menevät vasta puolen yön jälkeen, niin sellaiset ihmiset puuttuvat kokonaan, Packalén sanoi.

– Ihmiset vetävät hirveät pohjat, käyttävät keskimäärin jotain 15 euroa siellä yökerhossa, ja ovat kaatokännissä siellä. Se ei ole mielestäni ollut kovin hyvää kehitystä, hän lisäsi.

Packalén arvioi, että esimerkiksi Helsinkiin riittäisi pari yökerhoa, jotka saisivat olla auki neljään.

Vihreiden Pekka Haavisto oli huomattavasti sallivammalla linjalla.

– En pidä siitä, että viranomaiset voivat harkita tapauskohtaisesti kunkin ravintolan osalta. Tästä on tullut monelta yrittäjältä palautetta, että käytetään paljon mielivaltaa, ja joudutaan liikaa riippuvaiseksi virkamiehistä, Haavisto totesi.

– Minusta yrittäjällä pitäisi olla vapaus toimia silloin kun hänellä on asiakkaita. Esimerkiksi kansainväliset matsit, futis tai formulakisat yöllä, olisihan se kivempi seurata niitä yhdessä ravitsemusliikkeessä kuin että jokainen töllöttää niitä yksi kotona, hän jatkoi.

Katso yllä olevalta videolta, miten keskustelu ravintoloiden aukioloajoista eteni.

Katso täältä vaalipaneeli kokonaisuudessaan!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    3. 3

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    4. 4

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    5. 5

      Red Bullilta paljastus F1-avauskisasta: talli määräsi Verstappenin pysymään poissa Räikkösen kimpusta

    6. 6

      Herttuatar Catherine sädehti tiukassa ja läpikuultavassa pitsiunelmassa – hurmaavan hoikka olemus ihastutti gaalayleisön

    7. 7

      Äidin ennustus kävi toteen hirvittävällä tavalla: naapuri vei Jarpen hengen

    8. 8

      Draamaa TIS-kulisseissa: Pauliina purskahti itkuun kameran edessä – syyttää naisia tapahtumista: ”H*oria suoraan sanottuna”

    9. 9

      Neuvostoliiton hylkäämä jättiraketti seisoo yhä hangaarissaan, ovet suljettiin 26 vuotta sitten – katso upeat kuvat

    10. 10

      Emmi Peltonen pettyi lyhytohjelmaansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. 6

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    7. 7

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    8. 8

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    9. 9

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    10. 10

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    3. 3

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    4. 4

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    5. 5

      Red Bullilta paljastus F1-avauskisasta: talli määräsi Verstappenin pysymään poissa Räikkösen kimpusta

    6. Näytä lisää