Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Dramaattinen takaa-ajo Joensuussa: Piikkimattokaan ei pysäyttänyt kaaharia

Joensuussa käytiin perjantai-iltana hurja, noin 85 kilometrin mittainen takaa-ajo. Poliisi joutui käyttämään piikkimattoa kaksi kertaa, ennen kuin mielettömästi kaahaillut kuljettaja saatiin pysähtymään.
Takaa-ajo alkoi perjantaina iltakymmenen maissa, kun poliisipartio yritti pysäyttää edellään ajaneen henkilöauton. Auton kuljettaja kiihdytti heti huomattuaan pysähtymismerkin.

Joensuun taajama-alueella henkilöauton nopeus kiihtyi jopa 120 kilometriin tunnissa, ja välillä käytiin myös kevyen liikenteen väylällä. Muut tiellä liikkujat joutuivat jarruttamaan ja väistämään, jotta he eivät törmäisi kaahariin.

Kuljettaja jatkoi matkaansa kantatie 74:lle, jolla ajonopeus nousi yli 200 kilometriin tunnissa. Konnunniementiellä auto yritettiin pysäyttää piikkimatolla, joka puhkaisi sen oikeanpuoleiset renkaat. Kuljettaja jatkoi kuitenkin matkaansa pysähtymättä.

Huhtilammentiellä poliisi yritti uudestaan samaa keinoa. Auto jatkoi toisenkin piikkimaton jälkeen matkaansa, loppumatkasta etuosa pelkkien vanteiden varassa ja alusta maata viistäen. Lopulta se pysähtyi Huhtilammentielle.

Autoa kuljetti noin 30-vuotias paikallinen mies. Hänen kyydissään oli kaksi naista. Poliisin mukaan sama auto oli paennut poliisipartioita myös kaksi kertaa aiemmin perjantain aikana. Itä-Suomen poliisi selvittää kiinniotetun miehen osuutta aikaisempiin tapahtumiin, samoin kuin hänen päihtymystilaansa.

Kukaan ei loukkaantunut tapahtumien seurauksena. Kuljettajaa epäillään ainakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  2. 2

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  3. 3

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  4. 4

    Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

  5. 5

    Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

  6. 6

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  7. 7

    Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

  8. 8

    Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

  9. 9

    Liukuportaiden vika aiheutti pelottavan tilanteen Hongkongissa – ihmiset paiskautuvat toisiinsa videolla

  10. 10

    F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  3. 3

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  4. 4

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  5. 5

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  6. 6

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  7. 7

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  8. 8

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  9. 9

    Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

  10. 10

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  2. 2

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  3. 3

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  4. 4

    Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

  5. 5

    Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

  6. Näytä lisää