Kullervo

Kotimaa

SS: Elinkautisvankien määrä laski viime vuonna

Julkaistu: , Päivitetty:

Elinkautisvankien määrä on kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen, kertoo Savon Sanomat.
Lehden mukaan viime vuoden lopussa elinkautisvankien määrä oli yhteensä 203, kun vuotta aikaisemmin luku oli 208.

Elinkautisvankien määrä kasvoi reippaasti 1990-luvun alkupuolelta alkaen, kun mielentilatutkimusten uusien linjausten seurauksena yhä useampi murhasta tuomittu arvioitiin syyntakeiseksi ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Rikosseuraamuslaitoksen erikoissuunnittelija Ilppo Alatalo arvioi lehdelle, että linjanmuutos on saavuttanut lakipisteensä.

– Nyt kaikki vankilassa olevat elinkautisvangit on tuomittu tämän uuden tulkinnan aikana. Ei ole enää uutta ”kasvupotentiaalia”, vaan nyt määrä vastaa aika lailla vuosittaista henkirikosten tasoa, Alatalo sanoo lehdelle.

Alatalon arvion mukaan elinkautisvankien määrä pysyttelee jatkossa tasaisena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Krista Kososen vastanäyttelijättärellä taustalla useita seksielokuvia – säikähti paljastusta, sulkeutui kotiinsa ja perhe hylkäsi

    3. 3

      Etsintäkuulutetun järjetön pako Lahdessa: Poliisiautoa päin ajanutta vankikarkuria ei enää epäillä murhan yrityksistä

    4. 4

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    5. 5

      Tanskalaislehti: Suomalainen F18-hävittäjä lähetti hätäkutsun ilmasta – laskeutui jarruvaijeriin Ålborgissa

    6. 6

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    7. 7

      Lehdet: Kaikuluotainkuvissa näkyi ”tunnistamaton esine” Gävlen satamassa – ulkomaisen sukellusveneen epäillään tunkeutuneen Ruotsin aluevesille

    8. 8

      Uudistuneen Uutisvuodon katsojaluvut laskivat rajusti – Ylellä hiipuneelle suosiolle selitys valmiina

    9. 9

      Oma tytär on epäiltynä murhasta – Punakoneen maalivahti löydettiin kuolleena Moskovassa

    10. 10

      Presidenttiehdokas Matti Vanhanen kritisoi Sauli Niinistön ”kaksois­strategiaa”: ”Nyt on aika ilmoittaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    5. 5

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    7. 7

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    8. 8

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    9. 9

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    10. 10

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Krista Kososen vastanäyttelijättärellä taustalla useita seksielokuvia – säikähti paljastusta, sulkeutui kotiinsa ja perhe hylkäsi

    3. 3

      Etsintäkuulutetun järjetön pako Lahdessa: Poliisiautoa päin ajanutta vankikarkuria ei enää epäillä murhan yrityksistä

    4. 4

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    5. 5

      Tanskalaislehti: Suomalainen F18-hävittäjä lähetti hätäkutsun ilmasta – laskeutui jarruvaijeriin Ålborgissa

    6. Näytä lisää