Akseli

Kotimaa

Valikko

Kari Tapion leski Pia Viheriävaara on kuollut – ”Isä tuli hakemaan äitiä, kun heillä oli kaipaus kova”

Suru-uutinen
Pia Viheriävaara kuoli myöhään sunnuntai-iltana. Hän olisi täyttänyt 12. huhtikuuta 68 vuotta.
Kari Tapion leski Pia Viheriävaara kuoli yllättäen sunnuntai-iltana. Hän oli ollut päivällä poikansa Joona Jalkasen kanssa ystävien syntymäpäivillä.

– Olin äidin kanssa ystävien synttärijuhlissa ja äiti oli hyvin iloisella päällä.

Joona Jalkanen ei halua kommentoida tarkemmin kuolinsyytä.

Pia Viheriävaaran kuolemasta kertoi ensimmäisenä Seiska.

Joona Jalkanen sanoo, että äiti lähti kauniina isän luokse, kun heillä oli kaipaus kova.

– Isä tuli hakemaan äitiä, kun heillä oli kaipaus niin kova. Äiti pääsi isän luokse.

Pia Viheriävaara olisi täyttänyt 68 vuotta ensi sunnuntaina 12. huhtikuuta.

Kari Tapio kuoli 7. joulukuuta 2010.

Parin rakkaus sai alkunsa vuonna 1964, kun Pia muutti Hyvinkäältä perheensä mukana Karin silloiselle kotipaikkakunnalle Pieksämäelle. Kari Tapion muusikkoura oli tuolloin jo alkanut.

Varsinainen ensitapahtuminen tapahtui kesällä tanssilavalla, mutta suhde alkoi vasta syksymmällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    3. 3

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    8. 8

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    9. 9

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    10. 10

      2. puolivälierät täydessä käynnissä – TPS iski kavennuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    8. 8

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    9. 9

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    3. 3

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    6. Näytä lisää