Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

EK teetti kyselyn: Yli puolet tuomitsee tukilakot

Suurin osa suomalaisista ei hyväksy jäänmurtajien työehtokiistassa suunniteltuja tukilakkoja.
Elinkeinoelämän keskusliiton Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä 53 prosenttia suomalaisista ei pitänyt tukilakkoja hyväksyttävinä. Reilu viidennes piti niitä perusteltuina.

Kyselyn tuloksista kertoi EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies keskiviikkona Helsingin Etelärannassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Samalla Häkämies esitteli EK:n tarkennetut laskelmat jäänmurtajalakon tukitoimien arvioiduista kustannuksista.

EK:n mukaan tukilakon myötä häiriintyvän kaupan arvo on noin 87 miljoonaa euroa päivässä. Jos Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT liittyy mukaan ja satamat suljetaan, nousevat kustannukset 200 miljoonaan euroon vuorokaudessa.

– Tämä on viesti Hakaniemeen päin. Jos luvuissa on liioittelua, niin mielelläni kuulisin, mitä, totesi Häkäniemi tiedotustilaisuudessa.

Häkäniemen mukaan jo pelkän tukilakon uhka on johtanut muutoksiin vientiteollisuuden prosesseissa ja logistiikassa.

– Kovin montaa päivää ei voida tuotantoa pyörittää, jos sitä ei saada myös asiakkaalle.

EK:n arvion mukaan suuria tehtaita saatetaan joutua ajamaan alas jo neljännestä päivästä lähtien. Sitä Häkäniemi ei osannut sanoa, miten pääsisäisen pyhät vaikuttavat asiaan.

EK:n tilaamaan kyselyyn vastasi reilut 1 100 henkeä lauantain ja maanantain välisenä aikana. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä. Häkäniemi painotti tiedotustilaisuudessa, että kysely on tehty ennen kun oli tiedossa, että tukilakko laajenee myös matkustajaliikenteeseen.

– Kansalaisilta on saatu selkeä viesti, että niin sanotut avainryhmät eivät toimi vastuullisesti käyttäessään lakko-oikeutta. On kohtuutonta, että muutamaa sataa työntekijää koskeva kiista uhkaa halvaannuttaa maan viennin ja tuonnin. Suunniteltujen suhteettomien tukitoimien toteutuessa vaarannetaan suomalaisten työpaikat ja aiheutetaan pysyvää haittaa Suomen maineelle.

Lue tästä, missä jäänmurtajalakossa on kysymys.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  3. 3

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  4. 4

    6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

  5. 5

    Ilves yllätti toista kertaa – voitto jatkoerässä!

  6. 6

    Samantha Fox esiintyy tänään Savossa – nuoret pilkkimiehet ihmeissään povipommista: ”Oon minä sitä Foxia kuullu joskus...”

  7. 7

    TPS voitti tulikuuman kamppailun – HIFK:n hermokontrolli petti pahasti

  8. 8

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  9. 9

    Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

  10. 10

    IS seuraa: Ilves kaatoi Tapparan! Jyväskylän trilleri toiseen jatkoerään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  3. 3

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  4. 4

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  5. 5

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  6. 6

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  7. 7

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  8. 8

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  9. 9

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  10. 10

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  3. 3

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  4. 4

    6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

  5. 5

    Ilves yllätti toista kertaa – voitto jatkoerässä!

  6. Näytä lisää