Iivari, Iivo

Kotimaa

Kanssamatkustaja HIFK:n myrskylennosta: ”Oksennuspussit täyttyivät nuuskasta”

Julkaistu:

Ilmailu
Pauliina Siniauer pelkäsi HIFK:n jääkiekkoilijoiden kanssa myrskylennolla Berliiniin tiistai-iltana.
– Toisen laskeutumisen aikana kukaan ei puhunut mitään, kaikki puristivat vain penkkiä tai yrittivät ottaa kiinni edessä istuvan tuolista ja keskittyivät vain puristamiseen ja siihen etteivät oksentaisi. Heiluminen otti todella paljon mahan päälle, kuvaa Berliinissä asuva Pauliina Siniauer eilisillan myrskylennon tunnelmia IS:lle.

Radio Helsingin toimittajana tunnettu Siniauer matkusti tiistai-iltana Air Berlinin lennolla Helsinki-Vantaalta Tegelin kentälle Berliiniin. Iltaseitsemän jälkeen lähteneessä, myrskyn riepoteltavaksi joutuneessa koneessa oli myös maanantaina kesälomansa aloittaneen jääkiekkojoukkue HIFK:n pelaajia.

Mukavaa seuraa olivat, kuolemanpelko yhdisti.

– Oksennuspussit täyttyivät nuuskasta. Istuin koneen perässä suomalaisen jääkiekkojoukkueen keskellä. Olivat tippuneet jatkopeleistä, lähteneet pariksi päiväksi rentoutumaan ja heittämää heipat joukkuetovereille, jotka vaihtavat jengiä/maata ensi kaudella. Mukavaa seuraa olivat, kuolemanpelko yhdisti, Siniauer kirjoitti Facebookiin lennon jälkeen viime yönä.

Lento kesti yhteensä seitsemän tuntia ja päättyi kahden epäonnistuneen laskeutumisyrityksen jälkeen Kööpenhaminen kautta samaan paikkaan, mistä lähtikin: Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Vajaa tunti myöhässä

Air Berlinin kone lähti Siniauerin mukaan Helsingistä vajaan tunnin myöhässä perillä vallinneen säätilan vuoksi. Lento sujui normaalisti, kunnes alkoi tapahtua.

– Kun aloimme lähestyä Berliiniä, kone alkaa täristä ja heilua turbulenssissa. Tärinä vaan pahenee ja vierustoveri totesi, että ”on kyllä pahempi kuin yksikään Lintsin laite”. Sisuskalut alkaa olla aika väärin päin ja hymy hyytyy. Raavaat miehet puristavat penkkiä rystyset valkoisina, minä niiden keskellä.

Vähän ennen laskeutumista kapteeni veti koneen takaisin ylös.

– Kaikki huokaavat, että mitähän tässä oikein tapahtuu. Kiersimme Berliinin ilmatilassa kahdeksikkoa jonkun aikaa, kunnes kapteeni sanoi, että yritetään vielä, jos päästäisiin laskeutumaan, Siniauer kertoo.

– Sitten koetetaan uudestaan, mutta se on samanlaista tai vielä pahempaa kuin ensimmäisellä kerralla. Kun sen oli jo kerran kokenut, toinen kerta tuntui huomattavasti hirveämmältä. Jos ensimmäisessä yrityksessä ihmiset olivat, että kylläpä pomppii, toisessa yrityksessä oli jo kuolemanpelkoa, että tässä ei käy hyvin.

Safety first – Turvallisuus ensin

Koneen toinenkaan laskeutumisyritys Berliiniin ei onnistunut.

– Olimme todella lähellä lentokenttää, parin kilometrin päässä. Tv-torni näkyi vieressä, mutta sitten lähdetään takaisin ylös. Ei se vaan onnistu. Kapteeni sanoi, että ei se nyt vaan onnistu. Safety first (turvallisuus ensin), tuuli on liian vaarallinen.

Siniauerin ja muiden matkustajien jännitystä lisäsi kaksi päivää aiemmin tapahtunut Germanwings-lentoyhtiön turma, jossa kuoli 150 ihmistä.

– Satuin lentämään myös sinä päivänä, kun se oli tapahtunut.

”Kunnon aplodit tulivat”

Kahden laskuyrityksen jälkeen kone suuntasi Kööpenhaminaan, jonne kone laskeutui tunnin kuluttua.

– Kunnon aplodit tulivat, pitkät sellaiset. Tuntui todella hyvältä olla maan pinnalla. Helpotuksen huokaus huokui läpi lentokoneen.

Kone pysähtyi kiitoradalle, matkustajat istuivat edelleen paikoillaan. Ilmeni, että Kööpenhaminan hotellit olivat täynnä, kuten olivat myös seuraavan päivän lennot Berliiniin.

Matkustajille annettiin mahdollisuus poistua lennolta ja lähteä omalla kustannuksellaan kymmentuntiselle junamatkalle Berliiniin. Siniauer ja suuri osa matkustajista palasi takaisin Suomeen.

– Pääsimme liikkeelle parin tunnin päästä. Fiilis oli jo todella vaisu. Olimme kolmen aikaan aamuyöllä takaisin Helsingissä, Siniauer kertoo.

Yhtiö ei huolehtinut jatkolennoista

Air Berlinin toimintaa Siniauer kuvaa turhauttavaksi. Yhtiö ei järjestänyt matkustajille jatkolentoja, vaan kaikkien piti soittaa itse yhtiön palvelunumeroon Saksaan.

– Totta kai kun kaikki yrittävät soittaa, kukaan ei pääse läpi. Aamuyöllä Helsinki-Vantaalla alkoi olla jo aika turhautunut meininki.

Epäonnisen Berliinin-lennon matkustajat kuljetettiin lentokenttähotelliin. Matkustajat olivat hotelliin päästyään helpottuneita selvittyään pitkäksi venähtäneeltä myrskylennolta nukkumaan.

– Aamuyöllä ventovieraat ihmiset olivat jo kuin vanhoja tuttuja, puhuttiin tapahtuneesta ja hotellin käytävillä toivotettiin toisille hyvää yötä. Kaikki sanoivat sitä, että nyt kävi näin, ollaan sentään elossa. Vaikka lomat menivät pieleen tai työtapaamiset peruuntuivat, ei se kuitenkaan ole se kauhein juttu, mitä voi tapahtua, Siniauer kertoo.

Viime yötä Siniauer kuvaa kammottavaksi.

– Sain juuri uuden lennon Berliiniin, ja se on perjantaina. Ihmiset täällä (hotellilla) selvittelevät, kuka mitenkin pääsee. Monet tekevät vain sitä, että he luopuvat suunnitelmasta lähteä Berliiniin ja yrittävät vain saada rahat takaisin.

Yllä oleva video Saksan Niklas-myrskystä tiistailta. Pahimmin kevätmyräkkä runnoi maan eteläosia kuten Müncheniä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    3. 3

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. 6

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    7. 7

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    8. 8

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    9. 9

      Tanskan kruununprinssi käännytettiin pubin ovelta Australiassa – ei ollut henkkareita

    10. 10

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    10. 10

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    3. 3

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. Näytä lisää