Iivari, Iivo

Kotimaa

Venäläislehti: Yllättäen karkotettua suomalaista bisnesmiestä epäillään ”mahdollisuudesta tehdä rikos”

Julkaistu:

Venäjän turvallisuuspalvelu kielsi liikemies Seppo Remekseltä maahantulon viideksi vuodeksi varsin erikoisesti perusteltujen epäilyjen vuoksi, kertoo Venäjän johtava talouslehti Kommersant.
Lehden mukaan Seppo Remes sai 11. maaliskuuta ensin virallisen varoituksen, jonka oli allekirjoittanut Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n osastojohtaja Anatoli Raikevitsh.

Raikevitsh johtaa osastoa, jonka tehtävänä on vastata Venäjän teollisuuden turvallisuudesta ja estää teollisuuskohteiden vakoilu.

Kommersantin mukaan Remekselle ojennetussa paperissa varoitetaan ”kielletyistä toimista, jotka luovat olosuhteet rikoksen tekemiselle”. Remes sai paperin käsiinsä rajalla, kun hän oli poistumassa Venäjältä lomalle Suomeen.

Lisäksi paperissa ilmoitettiin Kommersantin mukaan, että Venäjän turvallisuuspalvelulla on ”hallussaan tietoja”, joiden mukaan Remes ”kerää tietoja Venäjän valtiollisten sähköalan yhtiöiden johtohenkilöistä ja kehityssuunnitelmista”.

Kommersantin mukaan Venäjän turvallisuuspalvelu on kuitenkin tunnustanut, ettei näitä tietoja ole luovutettu ulkomaalaisille tiedustelupalveluille, joten sen vuoksi heillä ei ole perusteita asettaa Remestä rikosvastuuseen vakoilusta epäiltynä.

Remeksen karkotuksesta kertoi keskiviikkona Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Remes itse kiisti lehdelle syyllistyneensä mihinkään epäilyttävään tai laittomaan toimintaan. Hänet karkotettiin virallisesti Venäjältä 22. maaliskuuta, kun hän yritti palata Suomen-lomaltaan takaisin Moskovaan.

Ilta-sanomat tavoitti Remeksen puhelimitse keskiviikkoaamuna, mutta hän ilmoitti, ettei voi nyt kommentoida asiaansa enempää.

- Täyttä huuhaata. Kyllä kai tämä jotain nykyisestä ilmapiiristä kertoo, Remes luonnehti karkotuksensa käänteitä Helsingin Sanomille.

Remes on asunut Venäjällä vakituisesti vuodesta 1993 ja hän on erittäin tunnettu sekä arvostettu henkilö Venäjän yritysmaailmassa sekä Venäjällä toimivassa suomalaisten liikemiesten yhteisössä.

Remeksestä on tullut vuosien aikana todellinen Venäjän yritysmaailman sisäpiiriläinen, sillä hän kuuluu useiden johtavien venäläisyhtiöiden hallitukseen. Hallitusyrityksistä merkittävin on Venäjän valtioenemmistöinen sähköverkkoyhtiö Rosseti.

Remes tunnetaan myös Venäjän 1990-luvun talousuudistajiin kuuluvan Anatoli Tshubaisin yhtenä luottomiehenä ja hän kuuluu Tshubaisin johtaman Venäjän valtiollisen nanoteknologiayhtiön Rosnanon hallitukseen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  3. 3

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  4. 4

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  5. 5

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  6. 6

    Kaksi Turussa puukotettua yhä tehohoidossa – epäillyn siirtoa Hämeenlinnaan pohditaan vielä

  7. 7

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  8. 8

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  9. 9

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  10. 10

    Kelpo koulutus ja talous kasvaa, mutta töitä ei löydy – Marokossa otolliset olot terrorismin pesiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  4. 4

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  5. 5

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  6. 6

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  7. 7

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  8. 8

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  9. 9

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  10. 10

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  3. 3

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  4. 4

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  5. 5

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  6. Näytä lisää