Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

28-vuotias nainen riehui Finnairin lennolla: Mölysi ja puri purseria

Pahoinpitelyepäily
Maanantaina Finnairin lennolla Shanghaista Helsinkiin sattui välikohtaus, kun matkustajana ollut 28-vuotias nainen riehaantui ja puri purseria.
Rikoskomisario Markku Helenius Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että matkustajana ollut nainen oli alkanut häiriköidä lennolla. Hän oli ravannut käytävää edestakaisin ja lopulta käynyt myös koneen purseriin käsiksi.

– Ilmoituksessa lukee, että hän oli ”mölynnyt” ja laulanut kovaäänisesti, eikä ollut asettua paikoilleen. Lopulta purseri ja kolme matkustajaa saivat taltutettua hänet, veivät koneen takatiloihin ja laittoivat nippusiteillä penkkiin kiinni.

Rytäkässä 28-vuotias nainen puri purseria. Poliisin mukaan purseri sai vertavuotavan haavan, joka vaati lääkärin hoitoa. Näin ollen matkustajaa epäillään pahoinpitelystä.

Pahoinpitelystä epäilty nainen oli lentämässä Shanghaista Helsingin kautta Manchesteriin Britanniaan.

Tämä matka on nyt keskeytynyt, sillä poliisi kävi hakemassa naisen Helsinki-Vantaan lentoasemalta koneen laskeutuessa maanantaina iltapäivällä.

Nainen on edelleen pidätettynä Suomessa. Yht’äkkiä alkaneelle riehumiselle ei ole saatu selitystä, sillä nainen ei ole ollut kuulustelukunnossa.

– Jatkamme asian selvittelyä huomenna.

Finnair: Pahoittelemme tapahtunutta

Finnairin viestinnän johtaja Päivyt Tallqvist vahvistaa tapahtuneen.

– Se oli voimakasta häiriökäyttäytymistä, mutten voi kommentoida asian yksityiskohtia. Olimme poliisiin yhteydessä.

– Tietenkin on ikävää, että muut matkustajat joutuivat seuraamaan tätä tilannetta vierestä ja olemme siitä pahoillamme.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  2. 2

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  3. 3

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  4. 4

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  5. 5

    Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

  6. 6

    Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

  7. 7

    Omakotitalo tuhoutui palossa Lopella

  8. 8

    Kolari vei 2-vuotiaan hengen Lammilla – palomestari IS:lle: Alueella oli varoitus huonosta ajokelistä

  9. 9

    Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

  10. 10

    Madonluvut suomalaisten suunterveydestä: ”Niin paljon märkiviä hampaita, ettei niitä voi paikallispuudutuksessa hoitaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  2. 2

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  3. 3

    Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

  4. 4

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  5. 5

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  6. 6

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  7. 7

    15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

  8. 8

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  9. 9

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

  2. 2

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  3. 3

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  4. 4

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  5. 5

    Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

  6. Näytä lisää