Perttu

Kotimaa

Poliisi varoittaa hämäristä munakauppiaista Mikkelissä

Julkaistu:

Munia kaupitelleet veivät myös rahat.
Poliisille on tehty parin viikon aikana kaksi rikosilmoitusta pääsiäiskortteja ja -munia kaupitelleista naisista Mikkelissä.

Poliisin mukaan naiset olivat tulleet vanhusten asunnoille kaupittelemaan pääsiäistuotteita. He olivat päässeet asuntoihin sisälle ja anastaneet asukkaiden pankkikortit.

Myöhemmin asukkaille oli soittanut pankkivirkailijaksi esittäytynyt henkilö, joka pyysi pankkikortin tunnuslukua, jotta kortti olisi pystytty sulkemaan. Vanhukset olivat antaneet puhelimessa tunnusluvut, minkä jälkeen heidän pankkitileiltään oli viety siellä olleet rahat.

Poliisin mukaan kummassakin tapauksessa pääsiäiskortteja ja -munia myyneiden tuntomerkit ovat samankaltaiset, joskin vähäiset: Molemmilla naisilla oli tummat takit, mustat housut, ja he olivat noin 20-vuotiaita.

Poliisi muistuttaa, ettei tuntemattomia henkilöitä pidä päästää asuntoon sisälle eikä puhelimen välityksellä pidä antaa pankkikortin tunnuslukuja. Niitä ei virallisesti puhelimen välityksellä tiedustella.

Poliisi myös pyytää silminnäkijähavaintoja kyseisiin pääsiäiskauppiaisiin liittyen joko numeroon 0295415443 tai 0295415232. Havainnot voi myös lähettää sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

  2. 2

    Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

  3. 3

    Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

  4. 4

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  5. 5

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  6. 6

    Ruotsalaislehti: Yksi Turun epäillyistä asui Pohjois-Ruotsissa – kaikki oleskelulupa-anomukset hylättiin

  7. 7

    Enontekiöllä surmatun opaskaveri näki syytetyn tshekin liikkuvan pihalla: ”Hän oli kuin sokean raivon vallassa”

  8. 8

    Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

  9. 9

    Toni Nieminen palasi koulun penkille 27 vuoden tauon jälkeen – kaikille tutusta kotityöstä on tulossa ammatti

  10. 10

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  4. 4

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  5. 5

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  6. 6

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  7. 7

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  8. 8

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  9. 9

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  10. 10

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

  2. 2

    Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

  3. 3

    Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

  4. 4

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  5. 5

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  6. Näytä lisää