Leevi

Kotimaa

Suomen Pankilta todella rankka arvio Venäjän taloudesta

Julkaistu:

Talous
Suomen Pankki on laskenut voimakkaasti arviotaan Venäjän talouskasvusta.
Maan bruttokansantuotteen odotetaan pienenevän tänä vuonna 4,4 prosenttia. Suomen Pankki arvioi aiemmin, että talous kasvaisi puoli prosenttia edeltävästä vuodesta.

Odotukset ovat synkentyneet myös ensi vuodelle. Suomen Pankki odottaa Venäjän kansantuotteen pienenevän 1,8 prosenttia vuonna 2016, kun aiemmin talouden odotettiin kasvavan lähes saman verran.

Venäjän talouden kasvu on hidastunut merkittävästi jo kolme vuotta. Talouden heikentymisen odotetaan tasaantuvan, jos öljyn hinta alkaa nousta. Ukrainan tilanne ja Venäjän vastaiset pakotteet lisäävät kuitenkin toisaalta epävarmuutta.

Venäjän tuonti on vähentynyt puolitoista vuotta. Ruplan reaalikurssi on neljänneksen heikompi kuin viime vuonna keskimäärin.

Suomen Pankki ennakoi, että Venäjän valtiontalouden vaje voi syventyä tänä vuonna niin suureksi, että maan hallitus joutuu kuluttamaan reservirahastostaan jopa puolet.

Euroalueen inflaatio normalisoitumassa

Euroalueen, Britannian, Ruotsin ja Tanskan yhteenlasketun talouden Suomen Pankki odottaa kasvavan tasaisesti lähivuosina. Kuluvan vuoden talouskasvuksi odotetaan 1,6 prosenttia, mikä on noin 0,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin vielä joulukuussa ennustettiin. Kasvun odotetaan pysyvän tasaisena myös vuodet 2016 ja 2017.

Kasvun taustalla ovat viennin, yksityisen kulutuksen ja investointien vauhdittuminen. Ennusteen mukaan EU22-alueen kansantuote ylittää rajun laskuvuoden 2008 tason vuonna 2016. Suomen Pankki kuitenkin huomauttaa, että maiden väliset erot ovat suuria.

Laajennetun euroalueen inflaation odotetaan jäävän tänä vuonna nollaan öljyn hinnan laskun takia. Vuoden loppuun mennessä inflaation odotetaan taas palaavan positiiviseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    2. 2

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    3. 3

      Poliisi: loukkaantuneiden joukossa 18 maan kansalaisia – uhrien määrä voi vielä nousta

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Poliisi: Kaksi kuollut epäillyssä pommiräjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    6. 6

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    7. 7

      Tutkija: Barcelonan traaginen isku ei tullut yllätyksenä – La Rambla valikoitui kolmesta syystä

    8. 8

      Talk show -legenda on Trumpin parhaita ystäviä – huomasi presidentin käytöksessä hälyttävän muutoksen: ”En tunne enää häntä”

    9. 9

      IS Barcelonassa: Terrori-isku tuli espanjalaiselle Rominalle yllätyksenä: ”Sääli, että tällaista tapahtuu”

    10. 10

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    2. 2

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja yli 100 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    3. 3

      Poliisi: loukkaantuneiden joukossa 18 maan kansalaisia – uhrien määrä voi vielä nousta

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Poliisi: Kaksi kuollut epäillyssä pommiräjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    6. Näytä lisää