Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Raju pudotus lämpötiloissa: Koko Suomeen pakkasta ja lunta

Aurinkoisiin ja lämpimiin kevätpäiviin tottuneiden ei kannata vielä heittää talvivaatteita kaapin perälle.
Lämpötila nousi tällä viikolla eteläisessä Suomessa päivällä jopa +10 asteeseen. Lisäksi aurinko helotti taivaan täydeltä.

Tämä loppuu nyt nopeasti, sillä pohjoisesta virtaa Suomeen kylmää ilmaa. Tulossa oleva kylmeneminen on meteorologin mukaan paikoin rajua tänään lauantaina ja varsinkin huomenna sunnuntaina.

– Tulossa oleva yö on hyvin kylmä. Lännessä lämpötila on yöllä -10 ja idässä ja pohjoisessa jopa -25 astetta. Luntakin tulee tänään ja varsinkin huomenna. Tänään lumi tulee sakeasti kuuropilvistä. Sitä kertyy paikoin Itä-Suomessa, tänään tosin vain noin 1-2 senttimetriä. Huomenna lunta tulee sitten koko maassa, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valta kertoo.

Oheisella videolla Helsingin Sanomien meteorologi Anniina Törmä kertoo, kuinka takatalvi pyyhkäisee Etelä- ja Keski-Suomessa rivakasti edenneen kevään taaemmaksi.

Huonot ajokelit luvassa

Meteorologi Valta ei vaihtaisi autostaan nyt nastarenkaita pois, sillä pakkaset ja lumikuurot vaikeuttavat ajamista tänään ja huomenna monin paikoin.

– Huomenna lännestä saapuu lumisadealue koko Suomeen. Maan etelä- ja keskiosassa on luvassa selkeää tai puolipilvistä säätä. Paikoin tulee lumikuuroja, hän selittää.

Valta muistuttaa, että sunnuntaina lunta tulee enemmän kuin tänään ja laajemmalla alueella, siis myös lännessä ja etelässä.

Valta arvioi, että vaikka sunnuntaina iltapäivällä sää alkaa lauhtua, lämpötila pysyy pohjoisessa päivälläkin pakkasen puolella.

– Eteläisessä ja keskisessä Suomessa päivälämpötila on sunnuntaina sentään juuri ja juuri plussan puolella, hän muistuttaa.
  • Sää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardo pahoissa vaikeuksissa – IS seuraa Australian GP:tä

  2. 2

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  3. 3

    Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

  4. 4

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  5. 5

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  6. 6

    Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

  7. 7

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  8. 8

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  9. 9

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  10. 10

    Pyykkituvasta löytyneistä naisen alusvaatteista alkoi selkkaus – ”Suomalaiset ovat valittajakansaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  3. 3

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  4. 4

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  5. 5

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  6. 6

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  7. 7

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  8. 8

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  9. 9

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  10. 10

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardo pahoissa vaikeuksissa – IS seuraa Australian GP:tä

  2. 2

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  3. 3

    Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

  4. 4

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  5. 5

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  6. Näytä lisää