Leo

Kotimaa

Valikko

Tesomalta paljastui vanha pahoinpitely – yhteys henkirikoksiin tutkitaan

Julkaistu:

– Kaikki sen alueen jutut tutkitaan samalla kertaa, poliisista kerrotaan.
Sisä-Suomen poliisi kuulustelee tänään miestä, jonka epäillään tulleen pahoinpidellyksi Tampereen Tesomalla viime elokuussa.

– Hän tekee samassa yhteydessä rikosilmoituksen, kertoo rikoskomisario Jari Kinnunen.

Kinnunen on tutkinnanjohtaja sekä Tesomalla ennen joulua tapahtuneessa henkirikoksessa että samalla suunnalla Lamminpäässä alkuvuodesta tapahtuneessa puukotuksen yrityksessä.

Kolmannesta tapauksesta kertoi lauantaina Iltalehti.

– Ei siinä ole ollut mitään viitteitäkään tähän henkirikokseen, mutta koska se on tapahtunut Tesomalla, niin on tarkoituksenmukaista tutkia se tässä samassa yhteydessä, Kinnunen sanoo.

– Kyse on elokuussa sattuneesta pahonpitelytapahtumasta, josta ei vielä ollut rikosilmoitusta, mutta se tehdään varmaankin tänään, kun saamme henkilön kuultua.

Elokuun tapaus tuli tietoon vasta nyt vihjeiden tarkistuksen yhteydessä.

– Kaikki sen alueen jutut, jotka jollain tavalla saattavat liittyä tai eivät välttämättä liity toisiinsa, tutkitaan samalla kertaa.

– Jokaisessa kaupunginosassa on varmasti raportoimattomia väkivallantekoja, Kinnunen lisää.

Elokuisen tapauksen uhri oli rikoskomisario Jari Kinnusen mukaan mies ja tekijöinä mieshenkilöitä. Teräasetta ei tiettävästi käytetty.

Uhrin mahdolliset saamat vammat selviävät tarkemmin kuulustelussa.

– Niistä ei ole vielä tietoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    4. 4

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    8. 8

      Iivari, 3, lähetti mökiltä pullopostia – hellyttävä kirje löytyi kaksi vuotta myöhemmin viereisestä saaresta

    9. 9

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    10. 10

      Sisarenpoika muukalaislegioonan suomalaislegendasta: ”Kyöstiä odotettiin Suomeen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    7. 7

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    8. 8

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    4. 4

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. Näytä lisää