Armas

Kotimaa

Valikko

Majuri uhkasi varusmiestä sotaharjoituksessa: ”Taistelukentällä voi tulla omien ampumaksi”

Laiton uhkaus
Helsingin hovioikeus on tuominnut majurin laittomasta uhkauksesta 30 päiväsakkoon, kun tämä uhkasi varusmiestä sotaharjoituksen yhteydessä Kemijärvellä vuoden 2012 kesäkuussa.
Varusmies oli koulutukseltaan sotilaspoliisi. Hän oli sotaharjoituksen kulunvalvontapisteellä vartiossa kun majuri saapui kulunvalvontapisteelle ja kertoi sotilaspoliisille joukkojen tunnistamiseksi tarkoitetun, kaksiosaisen tunnussanan.

Sotilaspoliisi ei kuitenkaan ollut kuullut tunnussanasta, vaan vaati majurilta henkilökorttia nähtäväksi.

Majuri närkästyi. Hän kolautti kaulallaan roikkuvan rynnäkkökiväärin taittoperää ja totesi:

– Taistelukentällä voi tulla omien ampumaksi, jos ei tiedä tunnussanaa.

Näin siis kertoi majuri itse oikeudessa. Sotilaspoliisin kertomus tapahtumista oli dramaattisempi, ja sen vuoksi syyttäjä vaati majurille rangaistusta laittoman uhkauksen lisäksi palvelusrikoksesta.

Sotilaspoliisi kertoi majurin saapuneen kulunvalvontapisteelle ja suuttuneen henkilökortin kysymisestä. Närkästyksissään majuri oli nostanut kaulalla roikkuneen rynnäkkökiväärinsä kohti sotilaspoliisin rintaa, poistanut aseesta varmistimen ja sanonut:

– Pitäiskö sut ampua tähän paikkaan?

Sakkoja 1 170 euroa

Uhkaustilanteella oli lukuisia silminnäkijöitä, mutta he kertoivat tapahtumista ristiriitaisesti. Osa muisti majurin nostaneen aseensa kohti sotilaspoliisia, osa puolestaan kertoi rynnäkkökiväärin piipun osoittaneen jatkuvasti alaviistoon.

Hovioikeus toteaa lausunnossaan, että ristiriitaisten tietojen vuoksi jäi luotettavasti näyttämättä, että majuri olisi osoittanut aseellaan sotilaspoliisia.

Majurin aseessa oli kuitenkin lipas kiinni, eikä aseen piipussa ollut sysäyksenvahvistinta. Ulkopuolinen ei näin ollen ole voinut päätellä, etteikö ase olisi ollut ampumavalmiina.

Hovioikeus katsoikin, ettei majurin menettely ollut tarpeellinen sotaharjoituksen koulutuksellisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Majuri oli uhannut sotilaspoliisia ammutuksi tulemisen mahdollisuudella tilanteessa, jossa hänellä itsellään oli hallussaan ase, jota hän omankin kertomansa mukaan jollain tavalla kolautti.

Sotilaspoliisilla oli perusteltu syy pelätä turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa.

Hovioikeus katsoi majurin syyllistyneen laittomaan uhkaukseen, mutta hylkäsi syytteen palvelusrikoksesta. Majuri sai rangaistukseksi 30 päiväsakkoa eli tässä tapauksessa 1 170 euroa.

Koska kyseessä oli sotilasoikeudenkäynti, asia meni majurin korkean viran vuoksi suoraan hovioikeuden käsittelyyn. Majuri voi valittaa tuomiostaan sen vuoksi suoraan korkeimpaan oikeuteen ilman, että hänet tarvitsee hakea erikseen valituslupaa.

Hovioikeus antoi ratkaisunsa 13. maaliskuuta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Edit 14:05: Korjattu tieto varusmiehen koulutushaarasta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

  2. 2

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  3. 3

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän?

  4. 4

    Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

  5. 5

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  6. 6

    Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

  7. 7

    ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

  8. 8

    The Times: Pohjois-Irlanti voi jatkaa EU-jäsenenä – jos liittyy Irlantiin

  9. 9

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  10. 10

    Muistatko, miltä Paula Koivuniemi näytti 1960-luvulla? Entä blondina 1990-luvulla? Katso kuvat!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  4. 4

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  5. 5

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  8. 8

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  9. 9

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  10. 10

    Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

  2. 2

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  3. 3

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän?

  4. 4

    Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

  5. 5

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  6. Näytä lisää