Akseli

Kotimaa

Valikko

Suomalaiset vain luulevat menestyvänsä

Kommentti
Suomalaisia pidettiin ennen urheiluhulluna kansana. Mutta sitten Suomen Olympiakomitean nykyinen puheenjohtaja Risto Nieminen määritteli asian osuvammin: suomalaiset eivät ole urheiluhullua, vaan menestyshullua kansaa.
Tästä on tullut urheilupiireissä lentävä lause, suomalaisen urheilukulttuurin perustotuus. Suomalaisia eivät kiinnosta urheilu tai urheileminen sinänsä, vaan pikemminkin mitalit, mestaruudet ja naapurimaiden urheilijoiden nujertaminen.

Menestys saa kaikin mokomin tulla myös urheilun ulkopuolelta. Eurovision laulukilpailun voitto kelpaa hyvin, miksei myös Nobelin palkinto. Paremman puutteessa käy Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto.

Ennen Kontiolahden MM-ampumahiihtoja suomalaiset odottivat, että Kaisa Mäkäräinen ottaa kotikisoissaan kultaa kaikilta matkoilta.

Sijoitukset olivat kuitenkin odotuksiin verrattuna surkeat: 35, 12, 3 ja 15. Toimittajat ja valmennusjohto onnistuivat kuitenkin jotenkin tulkitsemaan, että yksi pronssimitali oli tavoitteiden mukainen saavutus. Ja niinpä me riemuitsimme tästä luulotellusta menestyksestä.

Perustotuus kaipaa toisin sanoen viilausta. Suomalaiset eivät janoa menestystä. Meille riittää se, että luulemme menestyvämme.
Media onneksi ruokkii meitä tekaistuilla menestystarinoilla. Juuri siksi media seuraa naisten urheilua enemmän kuin koskaan. Naisten urheilun seuraaminen ei tarkoita sitä, että urheiluun olisi tullut tasa-arvo, vaan sitä, että miehet eivät enää menesty edes naisten vertaa.

Sitten kun naistenkin menestys hiipuu, aletaan entistä tarkemmin laskea paralympialaisten mitaleja. Laulukilpailuun lähetetään kehitysvammaisten bändi keräämään suvaitsevaisuuspisteitä.

Suomalaiset eivät jätä yhtäkään kiveä kääntämättä, jotta saisivat luulla menestyvänsä.
Mikä tahansa kelpaa menestykseksi, kun oikeaa menestystä ei ole. Siksi lehdissä kerrotaan säännöllisin väliajoin kansainvälisistä talous- ja hyvinvointivertailuista, joiden kärjessä Suomi aina on.

Vertailujen tulos ei näy kansalaisten kukkarossa eikä kenenkään hyvinvoinnissa. Mutta synnyttävät ne sentään harhaluulon menestyksestä.

Kirjoittaja on journalisti, valmentaja ja vapaa vaikuttaja.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    5. 5

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    6. 6

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    9. 9

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    10. 10

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    5. 5

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    6. Näytä lisää