Mervi

Kotimaa

Nainen halusi sisarelleen potkut - piinasi halventavilla kirjeillä vuosikausia

Julkaistu:

Tampereella asuvan naisen elämäntehtävänä on ollut vuosikaudet järjestää siskolleen potkut hyvästä työpaikasta valtionvirastosta.
Nainen lähetti siskonsa esimiehille halventavia sähköposteja, joilla vaati potkuja. Osa posteista oli osoitettu kirjaamoon, jossa ne kirjattiin ja postit olivat kaikkien luettavissa.Yksi esimiehistä vastasi, että nainen on hyvä ja pidetty työntekijä, eikä mitään syytä potkuille ole.

Kun esimiehet eivät potkuja antaneet otti nainen yhteyttä ministeriöön saakka ja vaati edelleen siskolleen potkuja. Halventavat sähköpostit saattoivat virastossa työssä olevan siskon ikävään tilanteeseen. Viestien lähettäjä ei pitänyt postien sisältöä loukkaavana, koska hänen mielestään kaikki oli totta.

60-vuotiaan naisen hanke ei onnistunut, ja hän joutui vastaamaan kunnianloukkaussyytteeseen Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Hän sai 180 euron sakot kunnianloukkauksesta ja joutuu maksamaan 3500 euron oikeuskulut.

Käräjäoikeuden ratkaisu ei tyydyttänyt naista ja hän vei jutun edelleen Itä-Suomen hovioikeuteen. Se ei myöntänyt valituslupaa ja käräjäoikeuden ratkaisu jäi pysyväksi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jokeri-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

  2. 2

    94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

  3. 3

    Poliisilla tehtävä helsinkiläisravintolassa – mieheltä löytyi 2 600 lounasseteliä

  4. 4

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  5. 5

    Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

  6. 6

    Henkilöauton ja pakettiauton nokkakolari Vuosaaressa – liikenne poikki molempiin suuntiin

  7. 7

    Venäjän media: pommikoneet tekivät harjoituslennon Itämerellä – Suomen ja kolmen muun maan hävittäjät lensivät perään

  8. 8

    Nooralotta Nezirin uusi valmentaja hämmästyi, kun testitulokset paljastuivat: ”Oli vaikeampi tilanne kuin oletin”

  9. 9

    Pirkko-ilves ei suostunut lopetettavaksi – vältti ensimmäisen kuolinpiikin, toisella kerralla tuli lähtö

  10. 10

    Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  2. 2

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  6. 6

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  7. 7

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  8. 8

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  9. 9

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  10. 10

    Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jokeri-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

  2. 2

    94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

  3. 3

    Poliisilla tehtävä helsinkiläisravintolassa – mieheltä löytyi 2 600 lounasseteliä

  4. 4

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  5. 5

    Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

  6. Näytä lisää