Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Ritu, 21, kertoo: Tällaista on asua laitoksessa kehitysvammaisena

Kehitysvammaisten laitosasumisen on määrä loppua Suomessa vuonna 2020. Ritu tuli Vaalijalan laitokseen vuodeksi kuntoutumaan.
– Mulla meni huonosti ja tulin tänne vuodeksi, kertoo saarijärveläinen Ritu Rinneaho, 21.

Hän on yksi kuntoutettavista, joita on Vaalijalan kuntoutuskeskuksessa tällä hetkellä reilu sata.

– Käyn töissä leipomassa ja tekemässä käsitöitä maanantaista keskiviikkoon ja vielä perjantaina. Torstaina hevostelen eli talutan hevosta, Ritu Rinneaho listaa.

Rinneaho on taiteellinen tyttö: hyvä laulaja, joka kirjoittaa runoja ja piirtää. Hän haluaisi opiskella eläintenhoitajaksi ja päästä asumaan isompaan kaupunkiin kuten Jyväskylään.

Vaalijalan laitoksen tulevaisuus on Ritun kaltaisten. Elämä raiteilleen ja eteenpäin.

Kehitysvammahuolto elää voimakasta murrosaikaa. Se näkyy Vaalijalassa, joka sijaitsee Pieksämäen Nenonpellossa.

Savolaiskuntien kuntayhtymän omistama Vaalijala on entinen kehitysvammaisten keskuslaitos, lajissaan vanhin yhä toimiva – ja samalla suurin ”muinaisjäänne”. Vastaavia suuryksikköjä on hiljalleen ajettu muualla alas.

Tavoitteena on, että vuoden 2020 jälkeen yksikään kehitysvammainen ei asu enää laitoksessa. Taustalla on YK:n yleissopimus, jonka mukaan vammaisilla on oikeus valita itse asumismuotonsa.

Vaalijalassa on 60 asukasta

Laitosasumista on purettu Vaalijalassa reilusti. Enimmillään vakiasukkaita oli 1970-luvulla kuutisensataa, nyt enää kuutisenkymmentä.

Aivan täydellisesti muutos ei tule viidessä vuodessa toteutumaan. Ihan jo siksi, etteivät kaikki kykene ilmaisemaan omaa tahtoaan. Vaikeavammaisista vanhimmille ei kannata lähteä etsimään uutta ympäristöä tutun ja turvallisen sijaan.

– Ehkä noin kymmenkunta saa asua Nenonpellossa niin kauan kuin elää, kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen arvioi.

CP-vammainen Kauko Riikonen, 75, on yksi viimeisistä. Kuntayhtymän palveluita koko elämänsä käyttänyt Riikonen asui vielä muutamia vuosia sitten palvelukeskuksessa kotikunnassaan Rautalammilla, mutta lopulta kunto heikkeni niin, että hän palasi Vaalijalan laitosasukiksi.

Riikonen osaa ilmaista tahtonsa, vaikkei kunnolla puhetta tuotakaan. Hän on tyytyväinen nykyiseen elämäänsä ja hoivayksikkö Saaren palveluihin.

Viriketoiminnassa ja ”herrakerhossa” viihtyvä Riikonen seuraa paljon televisiota. Häntä kiinnostavat muun muassa vanhat elokuvat ja politiikka. Eduskuntavaaleihinkin hän aikoo osallistua, kun vaalitoimikunta saapuu kuntoutuskeskukseen.

– Käyn äänestämässä, kunhan vain löytäisin ensin hyvän ehdokkaan, Kauko ilmoittaa.

Tulevaisuudessa kehitysvammaisuus ei enää pääosassa

Nähtäväksi jää, onko Kauko lopulta se, joka sammuttaa Vaalijalan laitosasumisen valot.

– Loput laitosasukkaat tulevat muuttamaan lähemmäksi kotiseutujaan, kunhan saamme rakennettua lisää asuntokantaa, Jokinen kertoo.

Asukkaat ovat siis lähdössä, mutta kuntayhtymä ei aio jättää noin 30 rakennuksen – joukossa muun muassa kirkko – kiinteistöä tyhjilleen. Kuntoutuskeskus on ottanut jo isoja harppauksia kohti uuden nimensä mukaista toimintaa.

– Tulevaisuudessakin täällä järjestetään palveluita kehitysvammaisille. Keskitymme jatkossa lasten ja nuorten määräaikaiseen psykososiaaliseen ja psykiatriseen kuntoutukseen.

Uudessa toimintamallissa kehitysvammaisuus ei näyttele pääosaa.

– Monilla nuorilla on laaja-alaisia oppimishäiriöitä. Heidän kognitiiviset taitonsa voivat olla hyvät, mutta heillä voi olla ongelmia vaikkapa sosiaalisessa kanssakäymisessä tai kommunikoinnissa.

– Yhteiskunta pistää kehitysvammaisetkin nykyisin psyykkisesti koville. Heiltä odotetaan usein enemmän kuin mihin he pystyvät. Kun vuorovaikutustaitoja ei ole, esiin voidaan kiperässä paikassa ottaa nyrkit.

Täyttä elämää. IS raportoi viikon ajan kehitysvammaisten arjesta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  3. 3

    Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

  4. 4

    Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

  5. 5

    Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

  6. 6

    Vakavasti loukkaantunut Zlatan rikkoi hiljaisuuden – aikoo palata entistä vahvempana: ”Luovuttaminen ei ole vaihtoehto”

  7. 7

    Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

  8. 8

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  9. 9

    Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

  10. 10

    Kommentti: Macron voittaa, ehkä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  2. 2

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  3. 3

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  4. 4

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  5. 5

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  6. 6

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  7. 7

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  8. 8

    Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

  9. 9

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  10. 10

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  3. 3

    Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

  4. 4

    Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

  5. 5

    Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

  6. Näytä lisää