Martta

Kotimaa

Valikko

Kaksi häirikköä piinaa VR:ää jatkuvasti - ”Pakkohan meidän on antaa hänen matkustaa”

Julkaistu:

Junat
VR:n turvallisuuspäällikkö Pekka Aholan mukaan junissa liikkuu kaksi vakihäirikköä.
Ilta-Sanomat kertoi perjantaina lähijunissa tapahtuvista järjestyshäiriöistä. Häiriöiden määrässä ei Pekka Aholanmukaan ole viime vuosina tapahtunut suuria muutoksia.

– Olen ollut kaksi ja puoli vuotta tässä tehtävässä. Kun näitä raportteja katsoo, niin ei voi sanoa, että häiriöiden määrä olisi millään tavalla noussut.

Aholan mukaan häiriötilanteiden määrä pääkaupunkiseudun paikallisjunissa vaihtelee paljon. Piikkejä tilastoihin ilmestyy esimerkiksi erilaisten yleisötapahtumien sekä koulujen lopun ja alun aikoihin. Samoin tilanteeseen vaikuttavat erilaisten tukien maksupäivät, jolloin liikenteen vilkastuessa myös häiriöt lisääntyvät.

Myöskään kaukoliikenteessä häiriötilanteiden määrä ei ole mainittavammin lisääntynyt. Aholan mukaan VR:llä on kaksi ”vakiohäirikköä”, jotka matkustavat kaukojunilla säännöllisesti ja myös häiriköivät niissä yhtä säännöllisesti.

– He ovat sellaisia, joista tiedetään, että he aiheuttavat häiriötä joka toinen tai kolmas kerta. Mutta selvin päin ei koskaan. He saattavat jopa pyydellä anteeksi seuraavalla kerralla. Me olemme olleet yhteydessä viranomaisiin siitä, että mitä tällaisen kanssa kannattaa tehdä.

– Mutta jos hän tulee lipun kanssa ja pyytää anteeksi, niin pakkohan meidän on antaa hänen matkustaa. Emme voi evätä pääsyä, kuten ravintoloissa voidaan, Ahola sanoo.

Kaukojunissa häiriöt liittyvät useimmiten päihteisiin. Kyse on yleensä liputta matkustamisesta tai kahden ihmisen keskinäisestä riidasta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  6. 6

    101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

  7. 7

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  8. 8

    Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

  9. 9

    Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

  10. 10

    Sauli Niinistö Tassille: Voin puhua Putinin kanssa mistä tahansa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  2. 2

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  3. 3

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  4. 4

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  5. 5

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  6. 6

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  9. 9

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  10. 10

    Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  5. 5

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  6. Näytä lisää