Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

It-pomo katosi kesken työmatkan: 6 outoa yksityiskohtaa hämmästyttää

Työmatkalla Tampereella ollut it-johtaja katosi torstai-iltana kuin maan nielemänä. Tapauksessa on monta outoa yksityiskohtaa.
Metso Mineralsilla IT-pomona työskentelevä eteläafrikkalainen Herc Croeser, 60, katosi torstai-iltana Tampereen keskustassa.

Croeser oli Tampereella työmatkalla. Viimeisissä havainnoissa hän oli vain 400 metrin päässä hotelli Ilveksestä, jossa hänellä oli huone, mutta johon hän ei kuitenkaan koskaan saapunut perille.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pasi Mettälä kertoi Ilta-Sanomille tiistaina, että Croeserin katoaminen on edelleen täysi mysteeri, eikä poliisi ole saanut juurikaan vihjeitä siihen liittyen.

Ilta-Sanomat kokosi seitsemän seikkaa, jotka Croeserin viimeisistä liikkeistä tiedetään.

1. Tuttujen seurassa vielä hetki ennen katoamista

Croeser keskusteli viimeisen kerran vaimonsa kanssa torstai-iltana noin kello 20. Mies kertoi vaimolleen olevansa väsynyt ja innoissaan kotiinpaluusta.

Vielä noin kello 22 Croeser vietti iltaa työkavereidensa kanssa Tampereen pääkadun Hämeenkadun varrella sijaitsevassa Aussie Barissa.

Hän lähti Aussie Barista kohti hotelliaan, Sokos Hotel Ilvestä noin kello 22.50.

2. Vain 400 metrin päässä hotellista

Matkaa Aussie Barista Sokos Hotel Ilvekseen on alle 800 metriä. Aussie Barin baarimikon mukaan Croeser lähti baarista hotellin suuntaan. Päästäkseen baarista hotellille Croeserin olisi pitänyt ylittää Hämeensilta ja kääntyä sitten yhden kerran oikealle Hatanpään valtatielle, jonka varressa hotelli jo sijaitsee.

Viimeinen valvontakamerakuva Croeserista on otettu Tampereen Keskustorilla. Siinä mies kulkee yksin kohti itää ja hotellia, johon on matkaa enää 400 metriä.

Sen jälkeen hänestä ei ole löytynyt jälkeäkään.

3. Hotellihuoneesta löytyi passi ja rahaa

Rikoskomisario Pasi Mettälä kertoi jo aiemmin Ilta-Sanomille, ettei Croeser todennäköisesti käynyt enää hotellihuoneessaan poistuttuaan Aussie Barista.

Poliisi löysi myöhemmin hotellihuoneesta miehen passin ja joitakin satoja euroja rahaa.

– Kyllä hänellä on osa omaisuudessa hallussaankin. Ei hän täysin rahattomana ollut liikkeellä, Mettälä kertoi.

4. Eksyminen epätodennäköistä

Eksyminen matkalla baarista hotelliin vaikuttaa epätodennäköiseltä. Matka Aussie Barista hotellille on lyhyt. Lisäksi Croeser oli ollut Tampereella monta kertaa aiemminkin. Croeserin vaimon mukaan tämä oli miehen neljäs työmatka Suomeen.

Croeser oli nauttinut illan aikana alkoholia, muttei kuitenkaan ollut voimakkaassa humalassa.

5. Mysteeripuhelu ei auttanut jäljille

Esti-tytär kertoi maanantaina saaneensa isänsä matkapuhelinoperaattorin kautta tiedon, että Croeserin liittymästä oli soitettu vielä katoamisen jälkeen perjantai-iltapäivänä Etelä-Afrikkaan.

Kun perhe yritti soittaa samaan numeroon, se ei kuitenkaan saanut siihen yhteyttä.

Myöhemmin kuitenkin selvisi, ettei kysymys sittenkään ollut puhelusta, joka olisi soitettu Croeserin kännykästä vielä katoamisen jälkeen.

– Ei. Se ei ollutkaan mysteeripuhelu. Puhelinoperaattori kertoi meille, että kyseessä oli puhepostiin liittyvä automaatti-ilmoitus, koska muun muassa minä ja äitimme olimme yrittäneet soittaa hänelle Etelä-Afrikasta, tytär kertoi IS:lle.

6. Viimeiset havainnot puhelimessa?

Herc Croeseriin ei ole saatu puhelinyhteyttä torstai-illan jälkeen. Hänen tyttärensä tosin kertoo Croeserin olleen viimeisen kerran aktiivinen pikaviestipalvelu Whatsappissa torstaina vielä kello 23:n jälkeen.

Oletko nähnyt häntä?

Herc Croeser on 165 senttiä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan normaali. Hänellä on vaaleat hiukset ja viikset. Katoamisiltanaan hän oli pukeutunut vaaleaan kauluspaitaan, mustaan takkiin, harmaisiin housuihin ja mustiin kenkiin.

Havainnot miehestä voi ilmoittaa poliisille sähköpostilla rikosvihjeet.pirkanmaa.sisa-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 029 54 45546. Poliisi kaipaa eritoten havaintoja, joita miehestä on tehty kello 23 jälkeen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

  2. 2

    Brittimediat: Mies kuoli oman koiran hyökättyä kimppuun – paikalla BBC:n kuvausryhmä

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

  6. 6

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  7. 7

    Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

  8. 8

    Mika Pohjonen tylyttää ex-puolisoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

  9. 9

    IS seuraa: JYP kaatoi HPK:n jatkoerässä – HIFK ja Ilves virittävät jymypaukkua, KalPa lähetti Pelicansin kesälomalle

  10. 10

    Opiskelijatyttö lopetti onnettoman jojolaihduttamisen ja lihoi 25 kiloa – on nyt palvottu Instagram-tähti ja alusvaatemalli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  4. 4

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  5. 5

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  6. 6

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  7. 7

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  8. 8

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  9. 9

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  10. 10

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

  2. 2

    Brittimediat: Mies kuoli oman koiran hyökättyä kimppuun – paikalla BBC:n kuvausryhmä

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

  6. Näytä lisää